maanantai 29. lokakuuta 2018

Seksikkäät pörssikurssit

Kävin viime viikolla kaveriporukan kanssa katsomassa Helsingin kaupunginteatterin esityksen Kinky Boots. Siellä oli värien ilotulitusta, taitavia esiintyjiä ja häikäisevän upeita tanssijoita paljeteissaan. Hyvin rakennettu show, josta syntyi täydellistä viihdettä. Opin myös samalla jotain uutta väreistä. Musikaalin pääesiintyjän, Lolan/Simonin mukaan kirkas punainen on seksikkyyden väri, ja vihreä... no, se on suolakurkkujen väri.

Jos on Lolaa uskominen, viime aikoina pörssikurssit ovat olleet huippuseksikkäät sekä meillä, että muualla. Laskuun ei kukaan oikein taida tietää tarkkaa syytä, arvailuja ovat olleet mm. Italian tilanne, EKP:n elvytyksen väheneminen, tuleva korkojen nousu, Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen tullisota, sekä kolmannen osavuosikatsausten odotuksia huonommat tulokset.

Lievää paniikkia taitaa aiheuttaa myös silkka matematiikka, 10 vuoden nousu on ollut pitkä ja moni alkaa jo kalenteri kädessä odottaa laskua. Itsekin kerkesin jo ostamaan Nordeaa, mutta aivan liian aikaisin, sillä kurssit ovat jatkaneet luisuaan. Puhutaan jo korjausliikkeestä, sillä kurssit laskivat kuukauden sisällä 10%.

Pitääkö panikoida, kun kurssit laskevat?

Täytyy myöntää, että puolisen vuotta sitten tapahtunut kurssien pudotus tuntui ilkeästi mahan pohjassa. Tätä viimeisintä kurssien laskua sen sijaan olen katsonut kieron mielenkiinnon vallitessa. Pörssissä on näkynyt värien ilotulitusta, ja taitavia tanssikuvioita, joten olen vielä ottanut koko luisun viihteen kannalta. Osavuosikatsauksensa jälkeen Orion ensin nousi 10% ja seuraavana päivänä laski suunnilleen saman verran. Ihan järjetöntä, mutta tässä näkyy, että sijoittamiseen liittyy vahvasti myös psykologia. Kuka vielä sanoo, että sijoittaminen on tylsää?

Oma salkkunikin on kärsinyt viime viikkojen rytinöissä, mutta olen vielä muutaman prosentin plussalla vuoden alkuun verrattuna. Tästä lienee (ehkä?) kiittäminen Marimekkoa, Nokiaa ja Stora Ensoa. Salkun tarkka seuraaminen on jäänyt vähemmälle, koska töissäkin täytyy käydä. Tässä vaiheessa voi mainita, että liityin myös Sharevilleen, josta siis voi katsoa salkkuni tilannetta. Koska teen hyvin vähän kauppaa, salkkuni liikkeiden seuraaminen tulee olemaan melko unettavaa puuhaa.

Joitain päätöksiä olen tehnyt nyt syksyllä sijoitusteni suhteen. Varsinaista sijoitussuunnitelmaa minulla ei ole, joten harkitsen vakavasti sellaisen tekemistä. Olen jo päättänyt, että osa rahastoista lähtee omistuksestani. Myin jo keväällä osan, joten jos haluan pitää vielä tänä vuonna verojen takia myynnit alle tuhannessa eurossa, minun täytyy malttaa mieleni ja myydä lisää vasta vuoden vaihteen jälkeen.

Osasta rahastoista haluan luopua oikeastaan kahdesta syystä. Ensinnäkään ne ei kiinnosta enää samalla tavalla, nyt kun olen päässyt suorien osakkeiden makuun. Toiseksi jos ihan puhdasta tuottoa katsotaan, olen saanut parempia tuottoja osakkeilla. Tähän tosin täytyy lisätä, että olen omistanut osakkeita vasta parin vuoden ajan, joten päättelyketju ei ole täysin aukoton.


sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Salkkuun lisää Nordeaa

Kurssit ovat liusuneet viime päivinä, enkä voinut vastustaa Nordean ostoa. Ostin siis Nordeaa lisää 90 kpl hintaan 8,753e. Oston tein jo 4.10, joten viime viikolla Nordean osakkeita olisi saanut vieläkin halvemmalla.

Miksi ostin Nordeaa?

Nordea on Suomen toiseksi suurin pankki, isompi osuus asiakkaista on vain Osuuspankilla. Asiakastyytyväisyys on Talouselämän muutaman päivää vanhan uutisen mukaan Suomen pankkien pohjasakkaa. Mielenkiintoista on, että uutisen mukaan pienemmillä pankeilla, kuten POP-pankilla ja Säästöpankilla on tyytyväisimmät asiakkaat, kun taas suuremmat konsernit ovat epäsuositumpia.  Asiakastyytyväisyyden lisäksi Nordean kohdalla pinnalle tuntuu ikuisesti nousevan myös Panaman paperit, konttoreiden vähennykset ja hiekka konttoreiden lattioilla. Huonolta kuulostaa myös se, että vaikka kurssi on sahannut, osakkeiden kurssi on samalla tasolla, kuin viisi vuotta sitten.

Nordeaa ostin ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten, 26.10, jolloin kurssi romahti yhden päivän aikana reilusti odotuksia huonomman Q3 raportin jälkeen. Silloin ostohinta oli yli 10e/osake, nyt siis huomattavasti edullisempi.

Sekä viime vuonna, että tänä vuonna ostin Nordeaa oikeastaan samoista syistä. Minua houkutteli korkea osinkotuotto, vakavaraisuus ja se, että pankkimaailman haasteista huolimatta Nordea on tarttunut haasteisiin ja ottanut mm. käyttöön vihdoin pitkään suunnittelemansa it-järjestelmän. Lisäksi pankkien pitäisi kaiken järjen mukaan hyötyä korkojen noususta. Korot ovat pitkään olleet historiallisen alhaalla, mutta korkotason nousua on povattu Ylen uutisen mukaan mahdollisesti ensi vuoteen. Nordea panostaa digitaalisuuteen, mikä selvästi jakaa asiakaskuntaa. Toiset haluaisivat yhä asioida konttorissa, kun taas toisia miellyttää palveluiden digitaalisuus. Itse en tällä hetkellä ole Nordean asiakas, mutta olen kyllä kuulunut sekä Nordean, että sen edeltäjien, KOPin ja Meritan asiakkaisiin.