perjantai 28. joulukuuta 2018

Ammattiliitto, kirkko ja Osakesäästäjien Keskusliitto

Näin vuoden vaihteen kunniaksi sain yllättävän tehokkuus puuskan, erosin yhdestä ryhmittymästä, pohdin pitkään eroa toisesta, ja kolmanteen liityin.


Ero ammattiliitosta


Joissain talousblogeissa kirjoitettiin tässä kuussa ammattiliitosta eroamisesta, ja vihdoin sain itsekin vaihdettua YTK:n eli Yleisen työttömyyskassan jäseneksi. Edellisessä ammattiliitossa maksoin jäsenmaksuja bruttotulojen mukaan, vuonna 2019 olisin maksanut arvioni mukaan noin 470 euroa. YTK:n jäsenmaksu on vuodessa kaiketi noin 118e, joten säästöä tulee, vaikka ammattiliiton jäsenmaksu onkin osittain verovähennyskelpoinen. Totesin, että "oikeaan" ammattiliittoon kuuluminen ei ole kohdallani niin tärkeää, vaan tärkeimmän, eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan saan YTK:n kautta paljon edullisemmin.


Erotako kirkosta vai ei?


Toisille tämä on ideologinen, toisille taloudellinen päätös. Kirkollisveron maksajat erotellaan aina vuoden lopun tilanteen mukaan, tämän vuoksi kirkossa eroamisessa on piikki vuoden lopussa. Ideologisesti kirkko ja sen evankelis luterilainen uskonto ovat jokseenkin kaukana omista ajatuksistani. Vaikka olen pesunkestävä pakana, en ole tullut koskaan eronneeksikaan.

Päädyin pohdintojen jälkeen vielä(kin) pysymään kirkon jäsenenä. Myönnän tässä kuuntelevani iäkkään läheiseni toiveita, sillä tiedän läheiseni pahoittavan mielensä, jos jotain kautta ilmenisi, että en kuulu enää kirkkoon.


Liittyminen Osakesäästäjien Keskusliittoon


Syynä liittymiseen oli hyvältä vaikuttava lehti Viisas raha, joka tulee 10 kertaa vuodessa. Toki muitakin etuja on, liitto järjestää mm. jäseniltoja. Jäsenetuna toki saan myös Nordnetin osakeostot ihan vähän edullisemmin, 7e/kauppa. Kauppaa teen kuitenkin niin harvoin, että tällä ei ole suurta merkitystä. Jäsenyys kustantaa vuodessa 34 euroa. 

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Rauhallista joulua!

Joulu on minulle hyvä syy syödä paljon suklaata ja vetäytyä perheen kanssa viettämään yhteistä aikaa! Suunnitelmissa oli matkustaa myös isovanhempien luokse, mutta koska perheessämme jyllää ärhäkkä vatsapöpö, vietämme yllättäen joulua vain kotona. Tänään pitää siis vielä tehdä täsmäisku Prisman hyllyille ja kahmia mukaan viimeiset lanttulaatikot omaan joulupöytään, alunperin kun meidän piti olla mummojen ruokahuollossa koko joulu.  

Joulu on rauhoittumisen aikaa. Syksy on ollut töihin palaamisineen hektinen, mielenkiintoinen ja innostava, mutta myös ajankäytöllisesti raskas. Parasta työssä on ollut työn luovuus ja visuaalisuus, sekä mukavat työkaverit ja asiakkaat, sen sijaan raskasta on ollut ajoittain huono johtaminen, pitkät työvuorot ja pitkä työmatka. Työmatka vie tunnin suuntaansa, sinä aikana kerkeää hyvin lukemaan sijoitusblogeja ja syventymään uusimpiin juoruihin, mutta mieluummin vaihtaisin työpaikan lähemmäs kotia, jolloin aikaa perheen kanssa jäisi enemmän. Töihin paluu on tarkoittanut myös sitä, että opinnot eivät ole edenneet yhtään, enkä ole myöskään ehtinyt harrastamaan liikuntaa.   

Kaapelitehtaan joulukuusi
Taloudellisesti syksy on ollut melko odotusten mukainen, palkkaa on tullut, ja siitä on jäänyt osa säästöön. Nettona palkkaa on tullut noin 1850e, lisäksi tulee puolet lapsilisistä, noin 165 euroa. Säästöön menee noin 400 euroa kuukausittain, eli säästöprosentti on noin 20%. Laskelmat on hyvin summittaisia, eli todellinen säästö voi olla pienempi. Veronpalautusta tuli 980 euroa, joka on menossa joulun menoihin. Tajusin syksyllä, että viritin veroprosentin vähän liian korkeaksi tänä vuonna, joten ensi kesänäkin pitäisi tulla palautuksia. Lisäksi tiedän jo tässä vaiheessa, että pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen lippu-uudistuksen takia liikkumismenot vähenee noin 50e/kk (kunhan uudistus saadaan käyntiin...).   

Sijoitukset ovat saaneet elää omaa elämäänsä. Niissä on selvä kahtia jako: Osuuspankin rahastot ovat laskeneet muutamia prosentteja, suorat osakesijoitukset ovat pärjänneet paremmin. Tällä hetkellä osakkeiden maailma kiinnostaakin enemmän, kuin rahastot. Salkun yksittäiset osakkeet ovat laskeneet vuoden ajan hyvinkin rajusti, mutta salkussa on ollut myös sellaisia osakkeita, jotka ovat nousseet ja tasoittaneet toisten laskua. Osakkeiden tuotto on siis tällä hetkellä muutaman prosentin jopa plussalla vuoden alkuun verrattuna. Koska tein jo keväällä verotuksellisen päätöksen myydä alle 1000e verran rahastoja kesän extramenoihin, en pysty enää tekemään verokikkailuja ennen vuoden vaihdetta. Osa jo päätetyistä myynneistä siirtyi siis ensi vuoden puolelle.

Hyvää joulua!