Olen jälleen tänäkin vuonna kirjoittanut ylös henkilökohtaisen talouden lukuja helmikuulta. Helmikuu on vuoden lyhyin kuukausi, mutta kummasti niitä kuitteja ehtii kertymään 28 päivällekin.
Olin helmikuussa osittaisella lomautuksella, eli tein 80% työaikaa, joka toteutettiin nelipäiväisenä viikkona. Tein ansiopäiväraha hakemuksen hieman jälkijunassa, joten ansiopäivärahan summaa minulla ei lukemissa ole.
Yhteiset ja erilliset tilit
Perheeseeni kuuluu lisäkseni puoliso ja kolme yhteistä lasta. Lapset ovat kaikki jo iältään yli kymmenvuotiaita. Taloutemme ovat osittain erilliset ja osittain yhteiset, eli minulla ja puolisolla on omat tilit, lisäksi meillä on yhteistili, jolta maksetaan yhteisiä kuluja.
Asumme omistusasunnossa, josta minulla ei ole enää henkilökohtaista lainaa. Omistusosuuteni asunnosta on 40% ja maksan 40% vastikkeesta. Tulot koostuvat tässä kuukaudessa palkasta, ansiosidonnaisesta päivärahasta ja puolikkaasta lapsilisästä. Ansiosidonnaisesta päivärahasta en ole vielä saanut päätöstä, joten se en näy laskelmissa.
Lomautuksen takia palkkaa on leikattu ja palkka helmikuussa oli normaalia pienempi. Koska teen töitä kaupan alalla, osa palkasta tulee olosuhdelisinä (sunnuntailisät, lauantailisät ja iltalisät), samoin provisiopalkkaus vaikuttaa palkkaani. Palkka siis vaihtelee suuresti kuukaudesta toiseen. Tämän vuoden helmikuussa palkassa näkyy myös loma-ajan palkka, sillä olin maaliskuun alussa viikon talvilomalla. Saan tuloina myös hieman osinkoja, mutta osinkoja en ole kirjannut tuloksi, sillä ajatus on, että osingot kiertävät takaisin sijoituksiin.
Meidän taloudessamme kaikki yhteiset menot menevät puoliksi (ruoka, lasten menot ym). Myös lapsilisä menee puoliksi. Eli esimerkiksi ruokaan viisihenkisellä perheellämme meni viime kuussa noin 836 euroa, josta oma osuuteni on puolet.
Tulot ja menot helmikuu 2025 |