maanantai 10. elokuuta 2020

Pieniä säästöjä ja lomailua

Kesään on kuulunut kotimaan matkailua, luonnossa liikkumista, sukulaisten luona mökkeilyä ja soutamisen opettamista lapsille. Olen alkanut jopa miettimään omaa mökkiä. Sisustaisin sen raikkailla väreillä ja luonnomateriaaleilla, astiat olisivat kaikki sinivalkoisia. Katolla olisi aurinkopaneelit, ja rannassa puilla lämpiävä sauna ja soutuvene. 

Realistisesti ajatellen ongelmaksi tulee mökin hinta (korkea) ja käyttöaste (matala). On ihan eri asia mökkeillä viikko vuodessa ilmaiseksi sukulaisen mökillä, kun ylläpitää sitä 52 viikkoa vuodessa jossain satojen kilometrien päässä kodista. Pieni mökkikuume kuitenkin jää kytemään! 

Olen tänä kesänä lomailun lisäksi iloinnut pienistä säästöistä. 

Lähiruokaa parhaimmillaan


Näin loppukesästä metsät ovat pullollaan mustikoita, puolukoita ja sieniä. Tänä vuonna viimein tajusin myös metsien annin rahallisen arvon, kun lomani osui sopivasti mustikka-aikaan. 

Oma äitini tapaa joskus muistella, että 50-luvun lapsuuskodissa heille ostettiin kaupasta vain suola ja sokeri, kaikki muut elintarvikkeet saatiin joko omasta maasta, tai omasta navetasta. Äitini koti oli siis 50-luvulla sähkötön, pieni maalaistila, jossa oli lehmiä ja muutama hehtaari maata. 

Äitini tarinoissa polveilee välillä myös kangaspuut, itse kehrätyt langat ja lähipurolta metsästetyistä majavista tehdyt karvahatut. Luultavasti elettiin jonkinlaisessa vaihdantataloudessa, jossa suurin osa ruuasta ja vaatteista tuotettiin itse, osa vaihdettiin eri tuotteisiin naapureiden kanssa, ja vain välttämättömimmät ostettiin kaupasta. Aika oli toki hyvin erilainen, elettiin sodanjälkeisessä Suomessa, jossa oli pulaa kaikesta. 

Minä sen sijaan elän hyvin erilaisessa Suomessa, lähikauppa on jättisuuri supermarket ja marjat on aina löytyneet marketista. Tänä kesänä lähdin ensimmäistä kertaa lapsuuden jälkeen marjametsään ja huomasin, että marjastaminen voi olla ihan kivaakin! Mieli solahtaa huomaamatta Flow-tilaan, kun lompsuttelin onnellisena pari numeroa liian suurissa lainasaappaissa pitkin metsiköitä. Oikeassa seurassa, mukavassa säässä ja hyvissä marjapaikoissa oli salaisuus hyvään marjasaaliiseen. 


Loppujen lopuksi mustikoita ei tullut ihan mieletöntä määrää (vajaa ämpärillinen). Illalliseksi tein kanttarellikastiketta uusien perunoiden kera ja jälkiruokana oli mustikkapiirakkaa. Tässä ruuassa oli jotain hyvin palkitsevaa. Kaikki pääruoka-ainekset oli itse hankittua lähiruokaa, perunat puutarhasta ja kanttarellit, sekä mustikat alle kilometrin päästä metsästä. 

Marjoista tullut säästö lienee muutamia kymppejä, mutta toisaalta marjastaminen oli ajanvietteenä ihan mukavaa. Jos tuntee paloa lisätienesteihin, luonnovaraisten marjojen myynnistä saatu tulo on verotonta, jos sitä ei tee työkseen.  


Puhelinliittymän vaihtaminen halvempaan


Tänä kesänä suuntasin katseen ensimmäistä kertaa puhelinliittymiiin. Minun ja esikoislapsen yhteinen liittymälasku on ollut muutaman vuoden ajan noin 38-45e/kk. Summa on jakautunut niin, että minun liittymäni on ollut vähän yli 20e/kk ja esikoisen liittymä vähän alle 20e/kk. Olen ihan tyytyväisenä maksellut tätä summaa, sillä en ole jaksanut kilpailuttaa liittymiä. Puolisolla on työn puolesta puhelinetu, joka kattaa puhelimen lisäksi puhelimen käytön, joten liittymä tulee työnantajalta.

Nyt hankittiin myös kahdelle muulle lapselle kännykät, ja näppärästi laskin, että jos jatkaisimme samoilla liittymillä, olisi liittymäkulut vuodessa meidän perheessä neljältä henkilöltä jopa 960 euroa (80 x 12 =960). Kauhistus! Operaattorilla olisi saattanut olla jotain tarjouksia, eli kilpailuttamalla olisi saanut varmaan summaa alaspäin.

Nopealla haulla Moilla näytti olevan halvimmat liittymät, joten ilman suurempia selvityksiä vaihdoin meidän perheen liittymät Moille. Lapsille otin Moin halvimmat liittymät 6e/kpl/kk ja itselleni kalliimman liittymän, joka on 18e/kk. Kuuden euron liittymään kuuluu 4g dataa ja 18 euron liittymässä on rajaton data. Koska kännykät hyppäävät automaattisesti käyttämän avoimia wifejä, tuo 4g data näyttäisi riittävän ihan hyvin lasten kännyköihin. Plussana täytyy mainita, että Moilla on myös tosi hyvä kännykkäsovellus, josta näen heti kaikkien neljän liittymän laskutuksen realiajassa. 

Toisin kun aiempiin liittymiin, näihin valitsemiini Moin liittymiin ei kuulu valmiina puheaikaa, eikä tekstareita, vaan ne laskutetaan erikseen. Silti säästö on ihan huomattava, kun perusmaksu neljään liittymään on kuukaudessa 36e (3 x 6 + 18 = 36). Perusmaksusta kertyy vuodessa 432 euroa, ja vaikka päälle tulee joka kuukausi muutama euro puheluista ja tekstiviesteistä, tulee säästöä silti useampi satanen vuodessa. 

Kuinka pienellä sijoitusomaisuudella voi hakea verovähennyksiä? 


Sain vuoden 2019 verotuspäätöksen keväällä, ja mietin hetken, että teenkö siihen vielä joitain korjausehdotuksia. Verovähennyksiä pystyy hakemaan sekä ansiotulojen, että pääomatulojen verotukseen. Sijoittajan roolissa niitä haetaan yleensä pääomatuloihin, tarkempia ohjeita antaa verottaja omilla sivuillaan.

Oma salkkuni on pienehkö ja teen verrattain vähän kauppoja, joten päänvaivaa aiheutti se, että minkälaisten ehtojen tulee täyttyä, jotta vähennyksiä ylipäätään saa. Yritin myös verottajan sivuilta katsoa jotain euromääräistä rajaa esim. salkun koolle, mutta en löytänyt edes mitään ohjeellista arvoa. 

Lopulta kirjoittelin vähennyksiksi pääomatuloista pienimmän työhuonevähennyksen, Osakesäästäjien keskusliiton jäsenmaksun, ja vielä viime joulukuussa hankkimani kännykän ostohinnan. Älypuhelimen ostohinnan laitoin verovähennyksiin, sillä seuraan enemmän markkinoita kännykällä, kuin tietokoneella. Selityksenä kaikkiin näihin vähennyksiin oli muistaakseni sijoittamisen opettelu, kaupankäynti, sekä osakekurssien ja yritysten seuraaminen. 

Kun uusi verotuspäätös tuli kesäkuussa, näytti siltä, että vähennykset olivat menneet ainakin osittain läpi, sillä saan noin 250 euroa enemmän veronpalautusta, kun ilman näitä ehdotuksia! Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hain vähänkään laajempia vähennyksiä, muutaman minuutin työstä sai siis hyvän korvauksen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti