Työmatka on osa työntekijöiden työpäivää, se verottaa sekä kukkaroa, että omaa aikaa. Siirryin tänä kesänä saman työnantajan toiseen toimipisteeseen ja samalla työmatkani piteni. Se aiheuttikin yllättäviä ongelmia liikkumisessa.
Autoilu, julkinen liikenne vai pyöräily?
Aiemmin työmatkani oli maltilliset 3km. Jos laiskotti, menin perheemme autolla tai bussilla, yleensä pyöräilin tai kävelin työpaikalle. Työmatkaan en uhrannut sen enempää aikaa, kuin rahaakaan. Perheemme autoon ostin välillä bensaa, kun satunnaisesti menin bussilla, maksoin kyydistä 3,30e/matka. Pyörän olen ostanut aikanaan kierrätyskeskuksesta, ja satunnaisia huoltokuluja lukuun ottamatta pyörä on kuljettanut minua hyvinkin edullisesti.
Uusi työpaikka sijaitsee lyhintä reittiä noin 16 km päässä, mutta on käytännössä valovuosien päässä julkisen liikenteen käyttäjälle. Vaikka julkinen liikenne on koko Suomea ajatellen virkeintä täällä kehä kolmosen pienemmällä puolella, se on välillä ihan todella älytön vaihtoehto.
Pääkaupunkiseudulla kahden vyöhykkeen ostajalle kuukausilippu maksaa 73 euroa, eli vuodessa 876 euroa. Mitä sillä sitten saa? Mahdollisesti ihania ja tunnelmallisia matkoja keskustan raitiovaunuissa katsellen Helsingin nähtävyyksiä, aurinkoisia merireissuja ihanaan Suomenlinnaan, tai sitten tuskaisen pitkiä ja mutkaisia bussireittejä monella bussilla halki hiljaisten pääkaupunkiseudun pientaloalueiden.
Asun pääkaupunkiseudun lähiössä ja uusi työpaikkani sijaitsee ihan periferiassa. Matka uudelle työpaikalleni kestää yhteen suuntaan nopeimmillaan omalla autolla noin 20 minuuttia, mutta arkena noin tunnin julkisilla. Viikonloppuisin, kun matkustajamäärät ovat pieniä, työmatkani kestää yhteen suuntaan noin 1,5 tuntia julkisilla. Ja tämä siis silloin, kun kaikki vaihdot onnistuu. Jos joku vaihdoista menee pieleen, vietänkin pari tuntia yhdensuuntaisella työmatkalla. Yhdellä bussilla en edes perille pääse, vaan minun täytyy käyttää sekä arkena että viikonloppuna 2-3 bussilinjaa.
Työmatkallani bussit matelevat etanamaisella vauhdilla läpi maaseutumaisten maisemien ja koukeroisten teiden. Koska monesti loppumatkasta olen ainoa matkustaja koko bussissa, osaan arvostaa palvelun yksilöllisyyttä, mutta matka-aika on järjettömän pitkä.
Oma auto on kallis luksusväline
Alkuperäinen suunnitelmani oli käyttää julkisia liikennevälineitä työmatkaan, mutta uusi työmatkani lohkaisee päivästäni julkisilla pahimmillaan 1,5 tuntia suuntaansa, eli 3 tuntia päivästä. Se on paljon.
Muita vaihtoehtoja liikkumiseen on oma auto ja pyöräily. Laskeskelin lukuja auki, ja oma autohan on ihan järjettömän kallis kapine! Meillä on yksi auto, jota voisin välillä lainata. Perheautoksikin suuri 20-vuotias jättiläinen kuluttaa paljon bensaa, kulutus on noin 10 litraa/100 kilometriä. Viime aikoina automme on viettänyt paljon aikaa korjaamolla, ikä alkaa näkyä ja autovanhus on jo melko valmis romuttamolle.
Koska autolla matka on noin 20km suuntaansa ja 40km päivässä, kuukauden kilometrit olisivat noin 880km. Nyt bensan hinta on kivunnut jo yli kahden euron litralta, mutta jos bensa maksaisi noin 2e/litra, kustannus bensalle kuukaudessa olisi noin 176 euroa. Siis sata euroa enemmän, kuin julkisen liikenteen kuukausilippu. Jos jätetään kuukauden kesäloma laskematta lukuihin, tarvitsisin autoa 11 kuukautta vuodessa, pelkästään vuoden bensat olisivat 1936 euroa. Palkkani vaihtelee aika paljonkin kuukausittain ja pienimmillään se on ollut vuoden sisällä nettona alle 2000 euroa, joten autoilun vaatima summa vuodessa on jo aika tarkalleen yhden kuukauden nettopalkkaani. Kävisin siis yhden kuukauden vuodessa töissä vaan sen vuoksi, että voisin käydä vuoden muutkin kuukaudet töissä. Enpä ole tajunnutkaan, kuinka onnekas olen ollut viime vuodet, kun työpaikka on ollut lähellä kotia.
Vaikka auto on puolison omistuksessa, olen jonkin verran vuosien varrella maksanut auton kuluja, joita ovat mm. taloyhtiön parkkipaikka, korjaukset, vakuutus, renkaiden vaihto ja katsastus. Tarkkaa käsitystä auton kustannuksista minulla ei ole, mutta meillä pelkästään taloyhtiön parkkipaikka on 40e/kk, eli 480e/vuosi. Jos käyttäisin autoa enemmän, joutuisin myös osallistumaan enemmän auton muihin kuluihin, joten auton käyttö bensoineen maksaisi minulle luultavasti vähintään 3000 euroa vuodessa. Olettaen, että automme edes on kunnossa, eikä makaa raatona korjaamolla.
Pääseekö pyöräillen perille?
Työmatkapyöräily on tuttua puuhaa, pisimmillään olen pyöräillyt noin 15 kilometrin yhden suuntaista työmatkaa. Päivässä kilometrejä kertyi tuolloin noin 30. Kokeilin myös vanhalla peruspyörälläni uutta työmatkaa, ja huomasin, että joko kunto oli huonontunut, tai mäet kasvaneet korkeutta.
Pyöräilin nykyisen 16 kilometrin työmatkani yhdessä tunnissa, joten aikaa kului saman verran, kuin busseilla seikkaillessa. Kaikki vaihteet sen sijaan eivät suostuneet menemään pyörässä päälle, ja ketjut putosivat kerran paikoiltaan. Lyhyellä pyörämatkalla pikku viat ei haittaa, mutta pidemmällä työmatkalla pyörän reistailu aiheuttaisi ongelmia. Jos haluaisin pyöräillä, joko pyörä pitäisi huoltaa tai ostaa kokonaan uusi. Lisäksi pidemmän päälle tämän matkan pyöräily perinteisellä pyörällä vaikuttaisi jaksamiseen, talvipyöräilyä mäkisessä maastossa en ehkä halua edes kokeilla.
Loppukesästä pyörissä on hyviä alennuksia ja ajauduin sähköpyöräsivustoille. Elokuussa hyviä tarjouksia oli monellakin liikkeellä ja sähköpyörä alkoi houkutella.
Maailma pyörii sähköllä
Pikku hiljaa perinteinen polttomoottori on joutunut antamaan tilaa sähköllä toimivalle moottorille. Teslojen lisäksi kaduilla näkee muiden automerkkien sähkökäyttöisiä henkilöautoja. Sähköskuutit, sähköpyörät ja söpöt ruokarobotit ovat akkukäyttöisiä ja sähköllä latautuvia. Jopa pääkaupunkiseudun uudet bussit kulkevat sähköllä.
Imeydyin sähköpyörien maailmaan ja koeajon jälkeen olinkin uuden maastosähköpyörän omistaja! Sähköpyörähän on kallis, joten ennen pulmia työpaikkareissaamisessa en ollut tullut sitä edes ajatelleeksi. Sähköpyörä ratkaisee osan työmatka ongelmistani, se on edullisempaa kuin autoilu ja nopeampaa kuin julkinen liikenne. Polkemaan sähköpyörälläkin joutuu, mutta mäet eivät tunnu enää niin korkeilta. Matka on nopeampi ja vaivattomampi, sähköpyörällä matkaan kuluu aikaa noin 45 minuuttia yhteen suuntaan ja perillä riittää vielä jaksamista kahdeksan tunnin työpäivään.
Mitä sähköpyöräily maksaa?
Ostin oman Tunturini alehinnalla, pyörän hinta oli 1999 alennuksen jälkeen. Oikea hinta oli 2999 euroa, joten alennusta hinnassa oli 1000 euroa. Ostin pyörään myös tarakan, lokasuojat, lukon ja seisontatuen, näiden lisäysten jälkeen hinta kohosi 2330 euroon.
Pienenä yllätyksenä tuli sähköpyörän huollot. En osaa itse huoltaa pyörää, joten kallista pyörää on parempi huollattaa pyörähuollossa. Ensimmäisen huollon 500 kilometriä tulivat vastaan jo kolmen viikon paikkeilla, ja ensimmäisestä huollosta maksoin 99 euroa, seuraavat huollot maksavat hinnaston mukaan noin 200 euroa. Huollot eivät siis tietenkään ole pakollisia, omaa pyörääni saan toki kohdella ihan niin kuin haluan. Pari ensimmäistä huoltoa pidentävät kuitenkin pyörän kahden vuoden takuuta vuodella, eli huollattamalla pyörääni saan siihen kolmen vuoden takuun.
Seuraava huolto tulee siinä vaiheessa, kun pyörällä on ajettu 2000 kilometriä, ja jatkossa suositeltava huoltoväli on joko yksi vuosi tai 2000 kilometrin välein. Tässä vaiheessa tein nopean laskutoimituksen, ja hoksasin, että jos ajan työmatka-ajoa 600-700 kilometriä kuukaudessa, tuo 2000 kilometrin raja on todella alhainen ja joutuisin käyttämään pyörää huollossa aina 3-4 kuukauden ajon jälkeen. Kun pari huoltokertaa on ohi ja olen saanut pyörälle yhden ylimääräisen takuuvuoden, vien Tunturia huoltoon vain kerran vuodessa.
Kun itse pyörä ja sen huolto ovat kalliita, akun lataus on yllättävän edullista. Akku on 504 Wh ja sen lataus tyhjästä täydeksi maksaa noin 8-15 senttiä, riippuen sähkön hinnasta. Täydellä akulla pääsisi kaiketi noin 4-5 edestakaista työmatkaa, mutta olen yrittänyt säästää akkua kulumiselta ja ladannut aina 3 päivän käytön jälkeen. Jos akkua ei päästä tyhjäksi, sen pitäisi kestää kauemmin. Uuden akun hinta lienee jossain 500 euron tietämillä ja sen vaihto tulee eteen mahdollisesti 3-5 vuoden päästä riippuen siitä, miten paljon pyörää ja sen akkua käyttää. Oletettavasti myös pyörän kuluvat osat, kuten ketjut, vaihteet ja renkaat vaativat välillä uusimista jos pyörällä ajetaan paljon. Niiden hinnasta minulla ei ole mitään käsitystä, mutta akku lienee varaosista kaikkein kallein.
 |
| Reissussa |
Säästöllä en oikein pystynyt sähköpyörän hankkimista itselleni perustelemaan, sillä kaikista edullisin työmatkoihin tällä matkalla on parjaamani julkinen liikenne. Kerkesin kuitenkin kuukauden käymään busseilla töissä ja tuskastuin odotteluun, pitkään työmatkaan ja epäluotettavuuteen. Pari kertaa bussien aikataulut pettivät pahasti ja jouduin odottelemaan seuraavaa bussia melkein tunnin. Töissä pitäisi olla ajoissa, joten tunnin myöhästely on jo ongelma.
Onhan sähköpyörä eräänlainen paradoksi. Sähköpyörä on painava. Oma Tunturini rullaa kevyesti myös ilman sähköä, eli jos haluaa kuntoilla ja käyttää vaan lihasvoimaa, juuri pyörän ylimääräinen paino tekee ylämäistä tavallistakin tuskallisempia. Sähköpyörä ei siis ole erityisen ketterä painon takia.
Toinen pienoinen ongelma liittyy vauhtiin. Sähköpyörän moottori saa lain mukaan avustaa 25km/h asti, sen jälkeen moottorin avustus lakkaa. Sähköpyörällä pääsee toki nopeamminkin, kun vaan jaksaa polkea, mutta jälleen kerran paino rajoittaa menoa. 25/h on kohtuullisen helposti saavutettavissa oleva vauhti ihan peruspyörälläkin, mutta juuri kun sähköä tarvittaisiin nopeampaan menoon, moottori ei enää helpota menoa. Toisaalta sähköpyörä toimii niin kuin pitääkin, eli kun laittaa sähköavustuksen päälle se keventää menoa ylämäissä ja vastatuulessa.
Olen jo pääkaupunkiseudulla menettänyt kaksi polkupyörää varkaille. Arvokas sähköpyörä houkuttelee varmasti varkaita, joten kolmas ongelma sähköpyörissä liittyy sen käytettävyyteen. Joudun edelleen pitämään peruspyöräni kunnossa, ja ajamaan osan matkoista vanhalla peruspyörällä, sillä en uskalla jättää sähköpyörää mihin vaan. Varkaiden pelko rajoittaa sähköpyörän käyttöä, onneksi työpaikalla saan sen sisälle turvalliseen paikkaan. Pyörässä on toki järeä lukko, mutta lukkokaan ei tunnu estävän taitavia varkaita.
Ostin sähköpyörän puolittain mielijohteesta, mutta en ainakaan vielä ole katunut ostostani. Seitsemän viikon aikana olen ajellut pyörällä noin 1000 kilometriä, suurin osa tästä on työmatka-ajoa, mutta muilla retkilläni olen käynyt myös yöpymässä kansallispuistossa. Koska en ole retkeilijänä mikään gramman viilaaja, raskaat pyörälaukut kulkivat vaivattomasti metsään sähkön voimalla. Syksy on ollut lämmin ja pyöräily on ollut vielä hauskaa. En odota innolla talvea, sillä vaikka olenkin harrastanut talvipyöräilyä, liukkaat kelit pakottavat minut jälleen julkisen liikenteen käyttäjäksi.
 |
| Kukkapellon laidalla |
