keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Q2, osinkoja ja lomarahoja

Vuoden toinen kvartaali on pyörähtänyt iloisesti loppuunsa, ja on taas aika syventyä kvartaaliraportin seuraan!

Passiiviset tulot


Perinteisesti suomalaiset yhtiöt maksavat osinkonsa keväällä, ja passiivisia tuloja, eli S-ryhmän osuuksien korkoja, sekä osinkoja, tuli tässä kolmen kuukauden pätkässä ennätykselliset 517,43 euroa ennen veroja. Tähän olen laskenut myös Fiskarsilta osinkona tulleen Wärtsilän 4 osaketta, sekä S-ryhmän korot, joista kertyi 37 euroa. Korkoja maksoi tänä vuonna enää neljä osuuskuntaa, kun viime vuonna korkoja tuli kaikilta kuudelta osuuskunnalta (yhteensä 57 euroa). 

Osinkosummaa paisuttaa kertaluonteiset erät sillä Wärtsilän osakkeiden lisäksi ylimääräistä kertyi myös Marimekolta. Marimekko myi viime vuonna pääkonttorinsa ja taseeseen tuli reilusti rahaa, joka jaettiin nyt keväällä osinkoina omistajille. Marimekon osingot olivat tänä vuonna noin 109 euroa ennen veroja, toinen suuri osingon maksaja oli Nordea, noin 124 euroa ennen veroja. Viime vuoden suurista maksajista Nokia sen sijaan on muuttanut osingon maksukäytäntöään, ja maksaa nykyisin kvartaaliosinkoja. 


Ostot toisella kvartaalilla 


Nordnetin kampanja sai kukkaron nyörit aukeamaan, ostin uutena Digiaa ja lisäilin Capmania. Molemmat ovat ihan hivenen plussalla tällä hetkellä. Digia julkisti kesäkuussa yritysoston, joten prosentteina omistukseni on kiivennyt melkein 10% ylöspäin, euroina tuo nousu ei päätä huimaa, sillä omistukseni on niin pieni.  

Omistukset 30.6.2019

Bensaa ja mansikoita


Säästöön ei ole kertynyt tällä kvartaalilla mitään. Lista siitä, mihin rahaa on kulunut, on ihan järkyttävän piiiiitkä! Tiivistettynä sitä on mennyt mansikoihin (kesähuvitukset) ja bensa (kotimaan matkailu). 

Isoja ostoja on ollut myös taulutelkkari (vanha jäi tulilinjalle, kun temperamenttinen lapsi alkoi viskelemään tavaroita), risteily koko perheelle, sekä ne ihanat kiiltävän valkoiset EHJÄT väliovet, jotka on jo tilattu, mutta ei vielä saapuneet. Kaikista näistä isoista ostoksista (telkkari, risteily, väliovet) on kertynyt toistaiseksi yhteensä noin 1600 euroa, josta oma osuuteni on puolet, eli noin 800 euroa. Risteilystä ja väliovista tulee vielä lisäkustannuksia, sillä ovien lisäksi tarvitaan kymmeniä metrejä listaa ja risteilylläkään ei ole vielä käyty, joten siellä palaa vielä rahaa.

Omistusten kehittyminen

Yllä olevassa taulukossa näkyy omistusten arvon kehittyminen tällä kvartaalilla. Alkuvuosi oli pörssissä hyvä, mutta toinen kvartaali rokotti osakkeiden hintoja salkussani. Vaikka laitoin suoriin osakkeisiin rahaa yli 770 euroa, osakkeiden arvo laski silti noin 430 euroa. Myös rahastojen arvo laski. Käteisen osuudessa näkyy hämäävästi lomarahat. Lomarahat maksetaan meille etukäteen, eli tuo muutos-kohdassa näkyvä 2055 euroa on käytännössä riitettävä vielä pitkälle, ja tämä raha tulee suurelta osilta kulumaan arjen normaaliin pyöritykseen. 


Summertime and the livin is easy


Kesä on kallista aikaa, ja raha tuntuu kiertävän nopeasti tililtä kulutukseen. Tällä hetkellä en jaksa murehtia säästöprosentteja, tärkeintä on, että saa ladattua akkuja lomalla! 

Jossain vaiheessa ennen vuoden loppua olen aikeissa tasapainottaa salkkua niin, että myyn voitollisia rahasto-osuuksia pois, samalla on aikomus myydä joitain tappiollisia osakkeita veroseuraamusten takia. Syvimmässä rotkossa makaa tällä hetkellä Nordea, joten jos Nordea ei kehitä uusia pohjoismaisia ideoita (Nordean nimi on johdettu sanoista Nordic Ideas) kurssinsa nostamiseksi, heitän hyvästit tälle osakkeelle. Tosi On.

Hyvää kesää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti