keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Nordea, strategiana keskihinnan alennus

Kolmannella kvartaalilla tein kaksi myyntiä ja yhden oston. Tässä kaikkien niiden perustelut! Näistä pisimpään mietin ja pohdin Nordeaa. Hyvä yhtiö, mutta nouseeko kurssi? Kestänkö henkisesti suuria miinusprosentteja? Mitä tehdä osakkeelle, jossa on potentiaalia, mutta tulevaisuus on hämärä? Olen omistanut suoria osakkeita kohta kolmen vuoden ajan, ja Nordea on ensimmäinen suorien osakkeiden myyntini. Nordean omistajana ehdin olla melkein kaksi vuotta. 

Olin mieltänyt itseni Buy and Hold -tyyppiseksi sijoittajaksi, joten myyntiä pohdin pitkään ja hartaasti. Katselin Inderesin videon Nordeasta, ja luin monia analyysejä yrityksestä. Vallalla tuntui olevan hyvin ristiriitaisia ajatuksia, joten loppujen lopuksi tein myyntipäätöksen ihan fiiliksellä.

Ajoitus ja keskihinnan alentaminen


Ostin Nordeaa kolmessa erässä, jokainen osto osui suureen laskupäivään. Ensimmäinen osto oli 26.10.2017, jolloin julkistettiin samana päivänä odotettua huonompia lukuja ja ilmoitettiin tulevista YT:istä, tällöin osakkeen hinta putosi noin 10 euron paikkeille ja päivän laskuprosentit oli muistaakseni noin 16%. Seuraava osto oli noin 8 euron hintaan ja viimeinen noin 6,85 euron hintaan tänä vuonna osakkeen irtoamispäivänä. Osingon irtoamispäivänä osake laski enemmän, kuin osingon arvo oli, ja se taisi juuri silloin pudota ensimmäistä kertaa pitkään aikaan alle 7 euron. 

Lopulta olin ostanut Nordean osakkeita noin  2750 euron arvosta. Kun pari viikkoa sitten myin osakkeet, osakkeen hinta oli 6,42 euroa, sain takaisin noin 2100 euroa ja tappiota tuli kirpaisevat 650 euroa, eli noin 23%. Tappio on hieman pienempi, jos otetaan saadut osingotkin mukaan laskuihin, mutta jäin silti reilusti tappiolle. 

Yritin siis Nordean kanssa epätoivoisesti kahta vaikeaa strategiaa, osakkeen keskihinnan alennusta, ja ajoitusta (ostin selkeinä laskupäivinä). En saanut tällä kertaa strategioita toimimaan. Jälkikäteen voi viisastella, että syynä voi toki olla myös melko lyhyt omistusaika, pari vuotta on sijoitusaikana minimaallinen.

Olisin siis voinut odotella omistajana pidemmän aikaa, ostella aina lisää alentaen jälleen keskihintaa ja keräten pikku hiljaa vuosittain Nordeasta osinkoja. Nordea oli hivuttautunut osakkeiden osalta suurimmaksi omistuksekseni ("kun halvalla sai"). Rakastan osinkoja, mutta jos Nordean osakkeen hinta ei kohene ja olisin jäänyt odottamaan osinkoja, olisi mennyt useampi vuosi, ennenkuin olisin saanut tappiot kurottua osinkoina takaisin. Minun kärsivällisyyteni ei vaan enää riittänyt. 

"Osta kalliilla ja myy halvalla", vai miten se meni...?


Miksi sitten myin Nordean osakkeet? Yleisillä tunnusluvuilla (P/E, osinkotuotto, P/B) osake on tällä hetkellä erittäin hyvä  kauppa. Yritys on käytännössä katsoen velaton, ja viime aikainen johdon vaihto voi tehdä sille hyvää. Mutta rehellisesti sanottuna myin osakkeen suurimmaksi osaksi ihan fiiliksellä salkusta pois, sillä pahimmillaan olin miinuksella yli 30% ja rutkasti tappiolla olevan osakkeen punaiset numerot olivat samalla osoitus tekemistäni huonoista ostopäätöksistä.

Nordean ongelmat liittyvät suoraan tuloslaskelman ylimmäiseen riviin, ja samojen ongelmien kanssa on kamppailtu jo ainakin sen pari vuotta, kun olen omistanut osaketta. Optimistisena olen odottanut jonkinlaista käännettä parempaan, mutta vielä sellaista ei ole näkynyt.

Pörssissä on se hyvä puoli, että voin aina ostaa samaa osaketta takaisin, jos Nordean suunta kääntyy. Nordeaa on myös leivottu monen rahaston sisään, sekä Sampon osakkeen sisään, joten on hyvin mahdollista, että ostan Nordeaa jossain muodossa tulevaisuudessa vielä takaisin. Koska myynnistä tuli tappiota, voin hyödyntää tappiot OP-Ilmasto -rahaston myynnin voitoista. Tämä myynti oli samalla myös verosuunnittelua.


OP-Ilmasto ja Stora Enso


Stora Ensoa ostin lisää. Stora Ensoa oli ennestään salkussa, ja nyt vaan lisäsin osakkeiden määrää salkussani. Syklisen osakkeen ostoa mietin jonkin aikaa, sillä talous näyttää hiipumisen merkkejä. Koska osakkeen hinta laski alle 10 euron, tein kuitenkin elokuun alussa noin 1000 eurolla oston. Tällä hetkellä tuo osto on plussalla.

Op-Ilmasto -rahastoa olen omistanut jo kauan, ensimmäiset ostot olen tehnyt noin 10 vuotta sitten. Nyt haluan päästä rahastosta eroon, sillä sen hallinnointipalkkio on suuri. Olen kirjoittanut rahastosta jo täällä. Rahasto ei myöskään ole viimeisen vuoden aikana noussut, vaan pääosin Pohjois-Amerikkaan ja Aasiaan sijoittava rahasto on tainnut oikein kunnolla saada osansa Trumpin tviiteistä ja kauppasodan uhasta. Tästä rahastosta kotiutin elokuussa noin 1850 euroa. Voittoa tuli jonkin verran.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti