Säästäjän seitsemän sudenkuoppaa

Moni sijoittaja on samaan aikaan äärettömän taitava säästäjä, sillä ylijäämäinen talous on sijoittamisen edellytys. Black Fridayn innoittamana aloin pohtia säästämistä. 

Black Friday on vakiinnuttanut pikku hiljaa paikkansa myös Suomeen, ja "friday" on monella kauppaketjulla laajentunut koko viikoksi. Näin joulun alla voi siis tehdä järkyttävän hyviä löytöjä alesta, mutta menettää myös hulinassa suuren summan rahaa. 

Säästäminen ja järkevä kulukuri on siis sijoittamisen perusta. Mutta voiko niinkin kunniakkaasta harrastuksesta, kuin säästämisestä tulla pahe? No kyllä voi. Säästämisellä on siis myös nurja puolensa. 

Kuva: pixabay

1. Säästämistä vai kuluttamista?

Kerran jouduin kiskaistuksi hassuun ja järjettömään keskusteluun. Jos ostaa alennuksesta aivan ihanan kamelinvärisen villakangastakin, jossa on 60% alennus, niin onko silloin säästänyt 60% vai tuhlannut 40%?

Tähän saatiin toden totta käytettyä yksi hilpeä kahvitauko, kun keskusteltiin säästämisen ja kuluttamisen hienouksista. Keskustelukumppanin mielestä paras säästövinkki oli tarttua isoihin alennuksiin ja hän siis laski jollain itse kehittämällään matematiikalla alennusprosentit säästöksi. Hällä väliä, oliko tavaralle tarvetta, alennus on alennus ja säästö on säästö. Tällä logiikallahan kannattaisi ostaa vaikka kymmenen ihanaa takkia 60% alennuksella, silloin "säästökin" olisi kymmenenkertainen. 

Alennuksiin on helppo haksahtaa varsinkin näin Black Fridayn kynnyksellä. Parempi kuitenkin pitää setelin- ja luottokortin kulmasta kiinni napakalla otteella, ennenkuin hövelisti levittelee rahat maailmalle. Kovan kulukurin karkaisema pihistelijäkin voi haksahtaa korkeisiin alennusprosentteihin, jos ei muista kysellä itseltään ensin, että onko tavaralle oikeaa tarvetta, vai heilutteleeko korttikättä nyt pelkkä mielihalu. 

2. Säästätkö terveyden kustannuksella?

Suomessa on edullinen, mutta ei ilmainen terveydenhoito. Jollekin voi tulla mieleen siis säästää myös oman terveytensä kustannuksella. 

Terveys on maailman huonoin säästökohde, sillä se vaikuttaa elämänlaatuun ratkaisevasti. Pitkittyessään ongelmat myös pahenevat, joten toimimalla ajoissa pikku kremppojen korjaus on halvempaa, kun ison ongelman kanssa painiminen. 

Tylsä, mutta aina toimiva todellisen säästäjän ohje onkin pitää terveydestään huolta, vaikka siitä joutuisi maksamaankin. 

3. Omalle työlle ei lasketa hintaa

Kolmas sudenkuoppa liittyy oman ajan arvoon. Ihmisen ajalla on aina jokin arvo. Työnantaja on valmis maksamaan osaavasta työvoimasta ja palkka määräytyy esimerkiksi työtehtävän ja kokemuksen mukaan. Pitäisikö myös vapaa-ajalla olla jokin arvo?

Jos kaupungin halvin kahvipaketti sijaitsee toisella puolella kaupunkia, kannattaako se käydä hakemassa? Ehkä kannattaa, jos omalle ajalleen ei laita mitään arvoa. Jos sen sijaan laskee kahvipaketin hintaan matkakustannukset ja arvon myös omalle ajalleen, ei välttämättä kannata kiirehtiä tarjousten perään. 

Täytyy myöntää, että itse käytän lähiseudun kivijalkakauppoja juuri tästä syystä. En halua käyttää shoppailuun aikaa, joten ostan vaatteet, ruuat ym. lähiseudun kaupoista (tässä kohtaa on käynyt tuuri, sillä noin kilometrin säteellä löytyy runsaasti kauppoja). 

Käytän aika vähän nettikauppoja, sillä valikoima on niin hengästyttävän laaja, että pelkästään valikoiman läpikäyntiin menee hurjan pitkä aika. Kun kävelen kivijalkakaupan läpi, valikoima on rajattu, mutta kuitenkin tarpeeksi laaja, tuotteen saa suoraan mukaan, eikä tarvitse odotella tuotteen saapumista. Helppoa ja mukavaa.

4. "Ite tein ja säästin"

Harva meistä on yleisnero, joka osaa kaikki kotitalouden askareet aina sähköasentajan hommista hiusten leikkaukseen. Itse tekemällä kieltämättä säästää, mutta aina ei kaikkea kannata tehdä itse. Palveluista kannattaa maksaa ja tähän on montakin syytä. 

Ensinnäkin ammattilainen tekee yleensä työn nopeammin ja työn laatu on parempi. Jotkin työt (esimerkiksi sähköasennus)  vaativat myös luvat, eli maallikon ei kannata lähteä näitä töitä edes yrittämään. 

Päästään myös takaisin edelliseen kohtaan, eli harva laskee työlleen hintaa. Jos oma tuntipalkka on korkea, on ihan järkevää tehdä vaikka kaksi tuntia viikossa enemmän korkeasti palkattua omaa työtä, ja vastaavasti maksaa omasta pussista kotiin esimerkiksi viikottainen kahden tunnin siivous. Tässä siis hyödynnetään omaa erikoisosaamista ja maksetaan jollekin toiselle palvelusta. 

Palveluiden käyttämisessä hyviä puolia on useita. Omasta työstä saatava ylimääräinen palkka ylittää luultavasti siivouksen kulut, välttyy kurjalta siivoamiselta (ellei sitten satu rakastamaan siivousta) ja samalla luodaan työtä siivoojille. 

5. Säästäjästä sukeutuu hamsteri

"Yhden roska on toisen aarre", näinkin voi olla, mutta monesti roska on vain ikuisesti roska. Jos vain tavaran voi kierrättää eteenpäin joko samana tuotteena, tai raaka-aineena, tämä on oikea lähestymistapa turhalle tai rikkinäiselle tavaralle. 

Tavaran kierrättäminen tai heittäminen roskiin voi kirpaista säästäjän sydäntä, sillä mielessä on vielä alkuperäinen tuotteen hinta. Sijoittamisen psykologiasta tuttu ankkuroituminen ostohintaan pätee myös tässäkin, eli mieli ankkuroituu ostetun tavaran alkuperäiseen hintaan. 

Mitä pidemmälle ihminen elää, sitä enemmän tavaraa kertyy. Valokuvia kouluvuosilta, vanhoja vaatteita ja kenkiä siltä ajalta, kun Suomella oli vielä oma valuutta, astioita eri astiastoista, huonekaluja, jotka eivät ihan ole enää tätä päivää, mutta silti rakkaita. Sekä kirjoja ja lehtiä kirjahyllyssä, ikkunalaudalla ja pinoissa keittiön pöydällä. 

"Aika tavaran nautitsee", voi tavaraa hamstrannut sanoa. Mutta ei, kaikelle tavaralle ei löydy käyttöä, vaikka odottaisi puoli ikuisuutta. Kymmenestä joululahjaksi saadusta kaulahuivista käyttöön tulee aina vain yksi kerrallaan, loput joutuvat murjottamaan hattuhyllyllä. 

Tavaran säilytys on ongelma vaan, jos tilaa on alun perinkin vähän. Pääkaupunkiseudulla on muuta Suomea kalliimmat asuinneliöt, samoin me pääkaupunkilaiset elämme muuta maata ahtaammin. Tavaran hamstraaminen tarkoittaa siis joko vieläkin täyteen ahdetumpaa asuntoa, tai todellista tarvetta suurempaa asuntoa ja neliöitä, jotka on pyhitetty pelkästään tavaralle. 

Kuinka paljon hamstraus sitten maksaa? No jos haluaa laskea hintalappua, pitäisi tietää ylimääräisen tavaran vaatima tila, asunnon omistajien tilantarve ilman ylimääräistä tavaraa, asunnon neliöhinta, vastikkeen suuruus, ja mahdolliseen asuntolainaan liittyvät kulut. Melko paljon siis laskettavaa. Jos joitain laskelmia pystyy tekemään (ja siivoamaan sitä roinaa pois), luultavasti säästö on ihan mittava, sillä näin säästätään yhdestä suurimmista kulueristä, joka on asuminen. 

6. Aina ei kannata ostaa halvinta

Tässä ei haeta "Only the best is good enough" -ajattelua, ollaanhan talousblogissa. Silti pihistelykään ei aina kannata, jos tavoitteena on ostaa tuote, jonka eliniän pitää olla pitkä. Hinta ja laatu ei aina suoraan korreloi keskenään, mutta uskoisin, että yhteys on olemassa. 

Hintojen vertailu kannattaa, mutta voi olla, että halvin on harvoin oikeasti kaikista edullisin. Tuotteen elinkaari voi vaihdella paljonkin, samoin ominaisuudet ja elektroniikassa esimerkiksi komponenttien laatu. 

Käytän paljon päivän aikana kännykkää, se on minulle kello, kamera, tietokone, pelikone, navigaattori, televisio ja sanomalehti. Teen osakekauppaa kännykällä ja luen esimerkiksi osavuosikatsauksia. Yllättävän vähän puhun enää puhelimessa, muut toiminnot ovat tärkeämpiä. Huonolaatuinen luuri turhauttaa sillä monitoimivälineeltä vaaditaan paljon ja käyttömukavuudellakin on väliä. Odotan myös, että kännykän elinikä pitäisi olla suunnilleen nelisen vuotta, joten kaikkien vaatimuksieni kanssa minun on yleensä turha lähteä harhailemaan kaupassa kaikista halvimpien kännyköiden suuntaan. 

Kännykkäni ei ole kaikista halvin, mutta ei kaikista kalleinkaan. Viimeisin puhelimeni taisi olla noin 500 euron arvoinen, joten sisällä ei ollut uusinta teknologiaa, eikä kyseessä ollut merkin paras luuri, silti kaikki tarvittava löytyi. Jos hinnan jakaa käyttöiällä (joko vuosilla, päivillä tai tunneilla) niin hinta muuttuu yllättävän edulliseksi. Tämän hetkisellä luurilla ikää alkaa olla jo kaksi vuotta, edellinen taisi kestää noin 3-4 vuotta. Käyttöikäänsä nähden kännykkäni ovat olleet hyviä valintoja. 

7. Pihiys jää päälle

Seitsemäs sudenkuoppa liittyy käytöksen muuttamiseen. Omaa käytöstä on vaikea muuttaa, sillä tottumuksista tulee tapoja. Ongelmissa ollaan, jos säästämisestä tulee peliä, jossa jahdataan sitä ihan viimeisintä kolikkoa. 

Kukaan ei halua olla hautausmaan rikkain luuranko, siksipä säästäminen vaatii hienovaraista lähestymistapaa. Matkan varrellakin on hyvä tehdä valintoja, kaikkien tuotteiden ei tarvitse olla halvimpia. Halvin suklaalevy on noin 49 sentin hintainen, kun taas Fazerin sininen levy on hinnaltaan paljon kalliimpi. Silti ostan aina Fazerin suklaalevyjä, koska maku on suklaassa pääasia.  

Voisi olettaa, että jossain vaiheessa rahaa on tarpeeksi, ja säästäjästä voi siirtyä kuluttajaksi. Mutta milloin rahaa on riittävästi? Tässä onkin säästämisen dilemma, sillä jos ei halua jättää perintöä, rahojen toivoisi riittävän juuri sinne kaksi metriä syvän kuopan reunalle, mutta ei yhtään sen pidemmälle.