perjantai 26. tammikuuta 2018

Näin minusta tuli sijoittaja

Mistä sain kipinän sijoittamiseen? Oma isäni harrasti satunnaisesti sijoittamista silloin, kun olin pieni. Sijoittaminen oli hyvin epäsäännöllistä ja välillä kaikki osakkeet myytiin, jos tili ammotti tyhjänä. Näin kävi mm. silloin, kun kaikki silloisen KOP:in osakkeet realisoitiin, ja isosiskolleni hankittiin tomaatin punainen VW 1300 vm 1973. Sijoittajat vihaavat kurssissa näkyviä kuplia, mutta näitä kesäisin Suomen teillä pörrääviä kuplia täytyy rakastaa!

Kupla paistattelemassa päivää Espalla
Hintaa isäni ostamalla kuplalla oli muistaakseni 13 000mk. Se oli ihana auto! Ajelin sillä itsekin ajokortin saatuani, ja tästä ostoksesta täytyy sanoa, että osakkeista oli paljon enemmän iloa auton muodossa, kun makaamassa arvo-osuus tilillä. (Sijoituksena tuo kupla oli ihan katastrofi. Minä ja sisarukseni peruuteltiin sillä aika huolettomasti postilaatikkoihin ja ojiin, eli sen korjaamiseen meni rutkasti rahaa.)

Oma tieni sijoittajaksi on edennyt vähäriskisimmistä korkorahastoista riskisempiin tuotteisiin, eli suoriin osakesijoituksiin. Ensimmäinen oma sijoitukseni suuntautui kymmenisen vuotta sitten korkorahastoon. Säästin 50e/kk parin vuoden ajan, mutta pieleenhän se meni. Korkorahasto ei tuottanut mitään, mutta siinä oli korkeat kulut, jotka söivät pääomaa. Jaksoin toivoa rahaston nousua, mutta viimein viisastuin ja lunastin rahasto-osuudet.

Seuraava rahastoni oli osakerahasto, johon säästin tuon samaisen summan 50e/kk omasta palkastani. Se tuottikin ihan kohtuullisesti, joskin kulutkin olivat suuret. Pysyin rahastosijoittajana useita vuosia ja nappailin mukaan eri rahastoja pankin valikoimasta, kunnes huomasin joitain sijoitus aiheisia kirjoja luettuani, että osakkeet tuottaisivat paremmin. Omalla kohdallani "Nainen ja rikastumisen taito" (Emilia Kullas ja Ninni Myllyoja) aiheutti ahaa-elämyksen. Se on hyvin kirjoitettu kirja sijoittamisesta naisen näkökulmasta. 

Mietin muutaman vuoden suoriin osakkeisiin sijoittamista, mutta aloittaminen tuntui hirveän vaikealta. Jatkoin siis edelleen rahastoon sijoittamista.

Aloitin tradenomi opinnot viime syksynä, ja kurssitarjonnassa oli "Pörssipeli" -niminen kurssi, jossa pelattiin osakkeilla. Tähän mennessä se on ollut yksi parhaimmista ammattikorkeakoulun kursseista (ainakin olen rahallisesti hyötynyt eniten sen kurssin opeista...). Kauppalehteen avattiin oma virtuaalisalkku, jossa myytiin ja ostettiin osakkeita tavoitteena mahdollisimman suuri voitto. Alkupääoma meidän leikkisalkuissa oli 20000e. Huomasin, että osakkeisiin sijoittaminen ei olekaan mitään rakettitiedettä! Pitkälle pääsee jo, jos seuraa talousuutisia ja osaa tulkita tunnuslukuja ja jaksaa tehdä hieman töitä osakkeen valinnassa. Peli vei mennessään, ja kurssin aikana avasin itselleni arvo-osuustilin Nordnettiin ja ostin ihan oikeitakin osakkeita Helsingin pörssistä. Kurssikirjana oli erinomainen sijoituskirja, eli Seppo Saarion "Miten sijoitan pörssiosakkeisiin", joten samalla tuli saatua aimo annos tietoa. Suoria osakesijoituksia olen omistanut siis noin vuoden verran. 


 

perjantai 19. tammikuuta 2018

Uuden blogin alku

Uusi säästämis- ja sijoittamisblogi? Kyllä, ja tällä kertaa blogia pitää perheellinen piensijoittaja. Olen opintovapaalla vakituisesta työstäni ja opiskelen tradenomiksi. Asun pääkaupunkiseudulla miehen, ja meidän kolmen suloisen lapsen kanssa. Tällä hetkellä ajatukset taloudesta ja sijoittamisesta pyörivät päällimmäisenä mielessä. Blogin tarkoituksena on toimia päiväkirjana, johon voin kirjata ylös oppimiani asioita säästämisestä ja sijoittamisesta. Ehkä blogistani on hyötyä muillekin!

Tässä ollaan vielä omenapuun alla
Rahan avulla on siis tarkoitus etsiä helpompaa elämää, jolloin varapuskurin kanssa ei jokainen vastoinkäyminen tunnu niin isolta. Olen jo hyötynytkin sijoitusharrastuksestani, sillä ilman muutaman tonnin puskuria en olisi uskaltanut jättäytyä vakituisesta työstä pois pelkälle aikuisopintotuelle pariksi vuodeksi. Aloitin liiketalouden tradenomi -opinnot syksyllä 2016. Pidemmän ajan tavoitteena on kasata eläkekassaa, ja käyttää rahaa enemmän matkusteluun. Jos suunnitelmani toteutuvat, vietän eläkepäiviä kaukana lämpimässä mandariinipuun alla!

Listasin omat varani ja velkani vuoden vaihteessa ja olen käytännössä katsoen velaton! Sijoitusvarallisuus (noin 20000e) ylsi siis samaan lukemaan, kuin jäljellä oleva asuntolaina. Asuntoa en laske varallisuuteen, vaikka se oikeasti nettovarallisuutta onkin. Omassa käytössä oleva asunto on kuitenkin hyvin epälikvidi ”sijoitus”, sitä ei voi myydä, koska jossain ihmisen on asuttavakin.

Salkku 1.1.2018:

Omaisuuslajit prosentteina
Rahastot 12 940,90
54,11 %
Tilit 4 223,36
17,66 %
S-juna 600
2,51 %
Suomi osakkeet 6152
25,72 %
yhteensä 23 916,26 100,00 %

Sijoitus strategiaani ja salkun sisältöä avaan myöhemmin... tavoitteena kuitenkin on paisuttaa salkkua uusilla sijoituksilla ja saada vanhat sijoitukset tuottamaan paremmin. Seuraan salkkuani kolmen kuukauden välein. Tavoitteena on saada kokoon kuusinumeroinen summa, mitä suurempi, sen parempi.

Koska ollaan vielä tammikuussa, listaanpas vielä tähän uuden vuoden lupaukseni:
-    Valmistuminen tradenomiksi vuonna 2018. Tämän pitäisi olla oikeasti aika helppo toteuttaa, sillä opintopisteitä on jäljellä enää kaiketi 68(?). Valmistuminen edellyttää kuitenkin sitä, että saan myös opinnäytetyön kursittua kasaan.
2    Parempi ajan ja rahan hallinta. Tämä liittyy parempaan elämänlaatuun. Tämän tavoitteen mittaaminen on vähän vaikeaa. Rahavirtojen seuraaminen on toki helpompaa, kuin seurata sitä, mihin aika kuluu. Tällä hetkellä en ole ihan varma, mihin se raha oikein tuppaa häviämään. Kalpea aavistus minulla on, sillä tilitietojen mukaan ruokakauppa nappaa leijonanosan ja loput menee asumiseen. Olisiko ruokalaskussa tinkimisen varaa? Myös aika valuu jonnekin, en tiedä mihin. Täytyy ottaa myös käyttämäni aika parempaan syyniin. (Epäilen, että viihdelaitteet voisi pistää tauolle...)
3    Enemmän liikkumista vuonna 2018! Liittyy osittain myös tuohon edelliseen lupaukseen, eli parempaan ajan hallintaan. Jos harjoittelu sujuu hyvin, tavoitteena on pinkoa puolimaraton tänä vuonna. Aloitan kuitenkin vaatimattomammin, eli Naisten kympillä toukokuussa. Jos en tuuperru matkalle, niin seuraava etappi on puolimaraton!