Häikäilemättömiä huijauksia ja ohjeet rikastumiseen

Yksi vuoden 2024 tavoitteista on lukea vähintään 50 kirjaa. Haaste on edennyt, sillä kaksi kirjastosta varaamistani kirjoista saapui viimein lähikirjastooni ja pääsin lainaamaan ne luettavaksi. Lukuelämyksenä kirjat olivat erilaisia, mutta molemmat käsittelivät rahaa ja sijoittamista. 

Karo Hämäläisellä on oma podcast Karon Grilli. Sattumalta molemmat kirjailijat on kuultavissa Karon Grillissä jaksossa "Mikä on tärkein pörssivihje, Seppo Saario?".  

Näin sijoitan pörssiosakkeisiin - Opas nuorelle

Seppo Saario on kirjoittanut maineikkaan "Miten sijoitan pörssiosakkeisiin"-kirjan, jota kutsutaan myös pörssiraamatuksi. "Näin sijoitan pörssiosakkeisiin" on suunnattu nuorille. Kirja mukailee kuuluisamman esikuvansa aiheita ja siinä käsitellään säästämistä, korkoa korolle -ilmiötä  ja osakkeita sekä muita sijoittamisen instrumentteja, mutta kevyemmällä otteella, kuin kirjailijan aiemmissa kirjoissa.

Näin sijoitan pörssiosakkeisiin on kirjoitettu aloittelevalle sijoittajalle, joten missään aiheessa ei mennä kovin syvälle. Silti esimerkiksi Helsingin pörssin suurimpiin yhtiöihin ja OMXH25-indeksirahastoon luodaan nopea katsaus. Kirja on selkeä ja vaikka sivuja ei ole kovin paljoa, kirja toimii pienenä esittelynä sijoittamisen maailmaan. 

Mitkä olivat kirjan ohjeet nuorelle? Perusohjeet olivat hyvin tuttuja, ylijäämäinen oma talous, säästämisen aloittaminen nuorena korkoa korolle -ilmiön takia ja kulujen tarkkailu sijoitustuoteiden valinnassa. 

Hyvin konkreettisia neuvojakin kirjasta löytyy. Seppo Saario kehottaa mm. nuoria tarkkailemaan trendejä, sijoittamaan kasvuosakkeisiin, ja kulujen takia sijoittamaan noin 1000 euron kertaostoilla suoriin osakkeisiin. Yhteen kohteeseen kehotetaan sijoittamaan korkeintaan yhden kuukausipalkan verran hajautuksen takia. Indeksirahastoistakin kirjassa on tietoja, ja siinä mainitaan myös joitain indeksirahastoja nimeltä. Kirjassa on myös lopussa tuttu osio ikivihreistä pörssivihjeistä. Tässä kirjassa aiempien kirjojen 100 pörssivihjeen listaus on supistettu kahteenkymmeneen vihjeeseen. 

Omista lapsistani vanhin on peruskoulun viimeisillä luokilla ja kun olin ensin itse lukenut kirjan, sain houkuteltua myös hänet kirjan pariin. Itse kyllä pidin kirjasta, vaikka en olekaan kaikista asioista samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Seppo Saario mainitsee tavoitteeksi pääoman tuplaamisen 6-7 vuoden välein. Tämä on kova tavoite ottaen huomioon, että se vaatisi keskimäärin noin 12-13% vuosituottoa. Toki ihan mahdollista, mutta harva aloittelija siihen pystyy, jos osakkeiden tuoma tuotto on yleensä noin 7% vuodessa. Myös joissain muissa asioissa olin hieman eri linjalla kirjoittajan kanssa.   

Kirjan parhainta antia olivat Seppo Saarion omat kokemukset sijoittamisesta ja pidin myös kasvuosakkeisiin keskittyvästä osiosta. Kirjan parhainta antia oli selkeys, luvut olivat lyhyitä, ja kirja toimi parhaiten katsauksena sijoittamisen maailmaan ja sopisi nuoren lisäksi myös aikuisen aloittelijan luettavaksi. Hieman jäin ehkä kaipaamaan osiota yleisimpiin osakkeiden tunnuslukuihin. Pieni katsaus esimerkiksi P/E lukuun, ROE-lukuun ym. olisi ehkä ollut paikallaan aloittelijallekin. Näin aloittelijankin olisi helpompi vertailla osakkeita ja miettiä ensimmäisiä osakeostojaan. 

Rikos ja rahastus

Kuka sanoo, että talous on tylsää? Karo Hämäläisen kirja Rikos ja rahastus on löytänyt kymmenen tarinaa joille Kauniit ja rohkeat jää kakkoseksi. Kirjassa on kieroilua, väärennöksiä, hyviä aikeita ja jänniä juonenkäänteitä vähintäänkin keskiverron saippuasarjan verran. Miljardit muuttuvat pikkurahaksi, kun kekseliäät rikolliset taiteilevat kirjanpidon itselleen suotuisaksi. Taloushuijareiden tarinat ovat viihdyttäviä ja mielenkiintoisia, vaikka taustalla onkin aina suuria taloudellisia menetyksiä. 

Kirjassa pureudutaan kuuluisiin taloushuijauksiin, aina Charles Ponzin 1900-luvun pyramidipelistä 2010-luvun Ruja Ignatovan OneCoin kryptovaluutta huijaukseen. Yllättävän moni kirjan tapauksista perustuukin pyramidihuijaukseen, pyramidia rakennetaan verkostoon tulevien uusien uhrien rahoilla. Vanhat jäsenet pidetään mukana uusien jäsenten luovuttamilla maksuilla, ja varsinainen tuote tai palvelu on joko olematon, tai se on mukana vaan silmänlumeena. Pyramidihuijauksessa varallisuus kerääntyy huipulla seisoville, alimmalle kerrokselle jää maksajan rooli. 

Kirjassa on suomalaisista huijauksista mukana Hannu Kailajärven WinCapita, Yhdyspankin pankinjohtaja Nils Idmanin Yhdyspankin ryöstö, ja OneCoinin suomalainen haara. Mielenkiintoista kaikissa tarinoissa on huijareiden röyhkeys ja itsevarmuus. Varsinkin Bernard Madoffin rahastohuijauksen pitkäkestoisuus hämmästytti. Madoff esiintyi vuosikymmeniä rahamaailman huipulla luvaten sijoittajille joka vuosi hyviä tuottoja. Vaikka talous vuosien varrella sakkasi, Madoffin kautta sijoittaneet jäivät vastoin todennäköisyyksiä joka vuosi plussalle. Jo 60-luvulla tappiota peitelleen rahaston perustajan taru päättyi vasta 2008 vuoden finanssikriisin jälkeen, kun asiakkaat vaativat omistuksiaan takaisin. 

Kirjan nimi kumartaa Dostojevskin kirjalle Rikos ja rangaistus. Moni Karo Hämäläisen kirjan päätekijöistä saikin rikoksistaan rangaistuksen, mutta osa kirjan talousrikollisista pääsi kuin koira veräjästä. Ruja Ignatova teki mystisen katoamisen vuonna 2017, eikä häntä ole vieläkään löydetty. Nettiä selailemalla selviää, että hän on mahdollisesti kuollut, joskaan huhua ei ole todistettu. Samoin johdannaisilla keinotellut ranskalainen treidari Jérome Kevriel istui lyhyen aikaa vainkilassa, mutta taisi nousta myös jonkinlaisen sankarin maineeseen ja sai vielä pankilta korvauksiakin, vaikka aiheutti miljardien tappiot pankille. 

Rikos ja rahastus on kirjana äärimmäisen mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Hieman jäin kaipaamaan graafeja tai kuvia, jotain mietittävää pelkän tekstin ja lukujen lisäksi. Kaikista kirjassa esitetyistä huijauksista löytyy kyllä lisätietoa netistä ja harhauduinkin nettiin tutkimaan muutamaa tarinaa vielä tarkemmin.

Haksahtaisinko itse vastaaviin huijauksiin? Luultavasti kyllä. Ihmisluonto vaan on sellainen, että luottamus toiseen ihmiseen ja samaan aikaan suurten voittoprosenttien luoma upea haave rikkaasta tulevaisuudesta tekevät hankalaksi kieltäytyä tuottaviksi kehutuista, mutta vähän epäilyttävisä hankkeista. 

 

 

Luettua: Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä

Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä -kirjaan törmäsin ensimmäisen kerran YLE Areenan kautta, kun päädyin kuuntelemaan "Mitä maksaa" -ohjelmaa lenkillä. "Mitä maksaa" on talousaiheinen podcast, joten kirjan aihe sopi hyvin ohjelmaan. Kirjan kirjoittajat Juha-Pekka Raeste ja Hannu Sokala olivat ohjelman vieraina ja kuunneltuani ohjelman, laitoin kirjan heti varaukseen kirjastosta. 

Mutta sitten asiaan. Mitkä ovat kirjan mukaan maailman 50 vaarallisinta yhtiötä?

Piikkejä ja yrityksiä

Raha tulee rahan luo

Kirja lähtee liikkeelle kesyimmästä päästä ja sijoilta 50-40 löytyy suomalaisillekin sijoittajille tuttuja yrityksiä, kuten Berkshire Hathaway ja Coca-Cola. Sijalla 40 on Norjan öljyrahasto. 

Coca-Cola on ansainnut paikkansa kirjassa kokiksen epäterveellisyyden takia. Makea juoma vaikuttaa terveyteen ja lisää kakkostyypin diabeteksen riskiä. Lisäksi Coca-Cola pullot tuovat eniten maailmassa muoviroskaa ympäri maapalloa. 

Berkshire Hathaway ja Norjan öljyrahastokaan eivät vielä ole pahimmasta päästä. Berkshire Hathawayn suurin omistaja Warren Buffet on esikuva monelle sijoittajalle ja tekee paljon hyväntekeväisyyttä. Norjan öljyrahasto sen sijaan sijoittaa Norjan valtion öljyrahoja yleisille markkinoille. Se pyrkii sijoittamalla vähentämään Norjan riippuvuutta öljytuloista ja jättämään nykyistä vaurautta myös tuleville sukupolville sen jälkeen, kun Norjan öljyvarat hupenevat. Rahastolla on vastuullista ESG-sijoittamista seuraavat säännöt, joita se noudattaa sijoituksissaan. Vuonna 1990 perustettu rahasto omistaa peräti 1,5% koko maailman pörssilistattujen yritysten osakkeista. Suurimmat omistukset ovat 2019 olleet Apple, Microsoft, Alphabet ja Amazon.  

Berkshire Hathaway ja Norjan öljyrahasto tekevät näkyväksi sekä hyvässä, että pahassa, omistamisen merkityksen. Nämä kaksi yritystä eivät itse valmista mitään, tai tuota varsinaisia innovaatioita, vaan bisneksenä on valita parhaat sijoituskohteet laajasta valikoimasta. Viime vuosikymmeninä holding-yhtiöiden vaurastuminen on tapahtunut omistamisen kautta ja ainakin näiden kahden yrityksen kohdalla raha on kerääntynyt rahan luo. Pörssit ovat olleet noususuhdanteisia, ja se on vaikuttanut esimerkiksi näiden kahden yrityksen kasvuun. Kyseessä ei ole tietenkään sattuma, vaan yrityksiä on myös johdettu hyvin.

Melko viatonta kirjan antia edustaa myös kirjan sijalle 23 päässyt Disney. Walt Disneyn perustama unelmatehdas tuo mieleen Leijonakuninkaan ja monet prinsessapiirretyt. Tuoreempaa tuotantoa ovat yrityskauppojen kautta mukaan tulleet Star Wars-saagan elokuvat. Disneyn maailmankuva on höttöinen ja unelmankevyt. Kirjaan Disney onkin päässyt lähinnä sekä asemansa, että levittämänsä höttöisen maailmankuvan takia.   

Pankit, maksuliikenne, sijoitusyhtiöt

Oman osansa kirjassa saavat pankit, maksuliikenne ja sijoitusyhtiöt. Tekeekö rahan kanssa toimiminen yrityksestä ja sen työntekijöistä jotenkin erityisen huolettomia lain ja moraalin suhteen? Enpä usko, mutta silti yllättävän moni finanssialan yritys on päätynyt kirjaan. 

Finanssikriisi opetti paljon suurten pankkien ja valtioiden valtasuhteista ja dynamiikasta. Kirjassa käsitelläänkin pankkien ongelmia usean pankin kautta. Osansa saa niin Goldman Sachs (USA) , Deutsche Bank (Saksa), JP Morgan (USA), HSBC (Britannia), UBS (Sveitsi), BNP Paribas (Ranska). Yhdysvaltalainen Blackrock sen sijaan on maailman suurin omaisuuden hoitaja, ja sen iShares-rahastot saattavat olla suomalaisillekin tuttuja. Käteisen määrä maailmassa jatkaa tulevaisuudessa vähenemistään, kirjaan on päässyt myös maksuliikennettä hoitava Visa (USA). 

Suurista pankeista ja finanssialan toimijoista annetaan melko lohduton kuva. Veronkiertoa, rahanpesua, rikollisen rahan käsittelyä. Ja tämä on vasta alkua. Sisäkauppoja, korkojen manipulointia, liiallisten riskien ottamista ja vastuun karttelua. Osa yllä mainituista pankeista oli mukana finanssikriisiä rakentamassa, mutta pankit selvisivät kriisistä jälkikäteen katsottuna hyvin vähin vaurioin. Valtiot pelastivat pankit, sillä pankit olivat liian suuria kaatuakseen, ja pankkien konkurssiaallon pelättiin kaatavan koko länsimaisen maailman rahajärjestelmän. 

Olen joskus pohtinut pankkien vakavaraisuus säädöksiä ja pankkien regulaatiota, kirjassa selitetään hyvin syy nykyiseen tilanteeseen. Vakavaraisuus vaatimukset kiristyivät juurikin finanssikriisin jälkiä siivotessa. 

    
Viisi kirjan vaarallisinta yhtiötä

Aivan kärkeen ovat päätyneet Facebook (Meta), Amazon, Saudi Aramco ja Tencent. Ykköspaikkaa pitää Google. Näistä tuntemattomin lienee Saudi Aramco, joka on Saudi-Arabian hallitsijasuvun hallinnassa oleva öljy-yhtiö. Vaaralliseksi yhtiön tekee sen suuri koko, suuri valta ja toimintatavat. Ihmisoikeudet eivät Saudi Aramcon toiminnassa ole samalla tasolla, kun länsimaisissa yrityksissä, sen osoitti 2018 kolumnisti Jamal Khashoggin murha, johon sekä Aramco, että halllitsijasuku on liitetty. Monet länsimaisetkin yritykset joutuvat pohtimaan suhdettaan ihmisoikeuksiin, jos tekevät kauppaa esimerkiksi Saudi Aramcon kanssa. 

Facebook, Amazon, Tencent ja Google ovat teknologiayrityksiä. Monet näistä yrityksistä hyödyntävät asiakkaiden tietoja huolettomasti. Facebook on ollut otsikoissa käyttäjien tietojen myymisestä eteenpäin ilman lupaa. Facebookin antamien tietojen ja erilaisten valetilien on epäilty vaikuttaneen Britannian Brexit-äänestykseen, ja Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin, joten yritys heiluttaa demokratian perussääntöjä. 

Amazon sen sijaan on muutakin, kuin verkkokauppayhtiö. Verkkokauppayhtiönäkin sillä on valtaa, johtava markkina-asema ja mahdollisuus hintoja polkemalla vähentää kilpailijoita. Amazon on myös pilvipalveluyhtiö, lisäksi sillä on ajatuksia laajentua uusille alueille terveydenhoidosta kodinelektroniikkaan. Amazonin pääomistaja Jeff Bezos on maailman varakkain ihminen. 

Kiinalainen Tencent hallitsee Kiinan verkkomaailmaa. WeChat on viestiohjelmisto, jolla voi viestimisen lisäksi lukea uutisia, maksaa laskuja, tilata taksin tai vaikkapa ruokaa. Kiinan verkkopoliisi tarkkailee käyttäjiä WeChatin kautta, tilejä on jäädytetty ja tietojen sensuroitu. Kiinan uiguuri-vähemmistön oikeuksien polkemisessa tekniikka on myös ollut apuna, sillä WeChatin kautta käyttäjän seuraaminen on helppoa. 

Google on hakukoneiden ehdoton valtias. Googlen hakukoneen kautta tehdään yli 90% hauista, joten Google pääsee valitsemaan sivut, joihin netin käyttäjät päätyvät. Monopoliasema, mainostaminen ja käyttäjiin vaikuttaminen ovat syitä, miksi Google on päässyt kirjaan. 

Monen teknologiayrityksen kohdalla ongelmat liittyvät meistä kerätyn tiedon käsittelyyn tai käyttöön. Ohjelmistot tietävät meistä paljon pelkän verkossa tapahtuvan käytöksen perusteella. Viaton verkossa surffailu, sivuilla vietetty aika, tai vaikkapa Facebookin tykkäykset kertovat meistä yllättävän paljon. Algoritmit yhdistelevät tietoja ja luovat meistä selkeän kuvan kuluttajina ja päätöksentekijöinä. Tästä on hyötyäkin esimerkiksi kohdennettuna mainontana, mutta kirjan mukaan tietojamme käsitellään liian varomattomasti, ja jopa käyttäjälleen epäedullisilla tavoilla. 

Mikä yhdistää kirjan yrityksiä?

Kaikki kirjan yritykset ovat kokoluokaltaan megalomaanisen suuria. Monet yritykset ovat kasvaneet yrityskauppojen kautta ja ostaneet sekä pienempiä kilpailijoitaan, että aivan eri alojen firmoja. Kuluttajan kannalta tässä on sekä hyviä, että huonoja puolia. Hyviä puolia on palveluiden yhdenmukaisuus, esimerkiksi Amazon on suuri toimija, jonka toimintatavat ovat tuttuja ja josta on kohtuullisen turvallista tilata tavaraa. 

Toisaalta yritysostojen jälkeen jättiläisiksi kasvaneet yritykset pystyvät kasvamaan ilman vakavasti otettavaa kilpailijaa vielä nykyistäkin suuremmiksi. Vailla kilpailua yritykset voivat myös käyttää asemaansa väärin, ja hinnoitella tuotteet korkeammilla hinnoilla, kun se normaalin kilpailun maailmassa olisi mahdollista. 

Kirjan kantava ajatus onkin se, että onko näistä yrityksistä kasvanut vaivihkaa liian suuria? On totuttu ajattelemaan, että valtiot käyttävät ylintä valtaa. Nyt megalomaaniset jätti yritykset ovat jo niin suuria, että niiden valtakin on suurempaa, kuin pienten valtioiden. Kun yritykset kasvavat valtioita suuremmiksi, yrityksillä on mahdollisuuksia esimerkiksi tuotantolaitosten ja työpaikkojen sijoittelun kautta vaikuttaa paljonkin eri maantieteellisten alueiden kehitykseen. Tehtaiden sijoituspaikoista taistellaan, sillä ne tuovat työpaikkoja ja vaurautta. Valtioilla onkin suuri houkutus katsoa joitain rikkomuksia läpi sormien, tai lieventää sanktioita. 

Kirjan yritykset pelaavatkin selvästi eri säännöin, kuin pienemmät yritykset. Valtioiden lainsäädäntö ei ole pysynyt suurimpien yritysten kasvun mukana. Työlainsäädäntö, verot, tietosuoja, kaikissa näissä on eroja eri valtioiden laeissa. Suurimmat yritykset ovat kansainvälisiä ja pystyvät esimerkiksi erilaisin rahoitusjärjestelyin välttämään veroja. Teknojäteistä vaikkapa Apple on tunnettu omenalogonsa lisäksi myös siitä, että se säästää miljardeja euroja vuodessa veronkierrolla. 

Maailmantaloudessa on tällä hetkellä kolme suurta talousmahtia: Yhdysvallat, Kiina ja Eurooppa. Näistä Eurooppa on pirstaloitunut kansallisvaltioihin, joten vaikka Eurooppa on edelleen vahvasti mukana maailman taloudessa, on Yhdysvalloilla ja Kiinalla näyttäisi olevan selvempi missio ja taktiikka. Yhdysvallat on ollut 1900-luvun loppupuolella vahva suurien innovaatioiden luoja, ja näistä innovaatioista on syntynyt teknojättejä. Facebook (Meta), Amazon, Microsoft, Apple ja Alphabet (Google) ovat kaikki Yhdysvaltalaisia. Kiinasta tulevat sen sijaan Alibaba ja Tencent. Sekä Yhdysvallat ja Kiina ovat olleet oivallinen alusta suurille yrityksille. Kiina on jo alkanut säätelemään suurien yritysten mahtia, Yhdysvalloissakin on mietitty suurten yritysten pilkkomista pienemmiksi.  

Maailmanpolitiikkaa ja hyviä tarinoita

Äärimmäisen mielenkiintoinen kirja! Kirjassa esiin tuli monta tuttua yritystä, mutta siinä oli myös monta itselleni tuntematonta suuruutta. Yritysten kautta pääsee mukaan myös tarinoihin maailmanpolitiikasta, taloushistoriasta ja yleisestä maailman kehityksestä digitalisoitumisen suuntaan. Kirja on hyvin kirjoitettu ja sen seurassa viihtyy. 

Kirjan alussa mainitaankin, että yritykset on valittu kirjoittajien omien näkemysten kautta. Kaikki kirjan yritykset eivät siis vaikuta omaan silmään kovin vaarallisilta, esimerkiksi mainitut Berkshire Hathaway ja Norjan öljyrahasto ovat kyllä kooltaan suuria, mutta eivät mielestäni vaarallisia. 

Alun perin odotin, että kirja olisi ollut täynnä talousmaailman pahiksia, aseteollisuutta, saastuttavia fossiilisen energian yrityksiä, tupakkateollisuutta, aikuisviihdettä, mediajättejä, hikipajoja ym. Näitäkin toki kirjasta löytyy, mutta varsinaisien perinteisten paheiden pesien tonkimisen sijaan kirjassa korostuivat teknologiayritykset ja finanssiala. Jännällä tavalla kirjaa lukiessa mittakaava hämärtyy ja suuriinkin rikoksiin alkaa suhtautua välinpitämättömästi. Miljardi riskisiin johdannaiskauppoihin tai korkojen manipuloinnista saavutetut miljoonat kuulostavat jo aika kevyeltä tavaralta, kun samat aiheet toistuvat ja niistä on lukenut satojen sivujen verran.  

Ehkäpä teknojättien esiintyminen kirjassa kertoo taloudellisen vallan siirtymisestä alustatalouteen, sen sijaan, että olisi nostettu kirjaan esimerkiksi perinteisiä medioita, kirjassa tilaa ovat saaneet valtaosan mainosrahoista kaapanneet verkossa toimivat yritykset. Kirjaan päässeiden yritysten rajaus on mietitty, sillä rajausta perustellaan mielestäni yhdistelmällä rajoittamaton ja valvomaton valta, meistä kerätyn tiedon hyödyntäminen jopa käyttäjiä vahingoittavalla tavalla ja miljardien kerääntyminen harvoille pääomistajille. 

Verokirja opastaa verotuksen saloihin

Verokirja, Simo Sipola

Syksy saapuu, ja syksyn myötä hallitus miettii ensi vuoden budjettia. Verotus on jälleen kerran budjettiriihen myötä ajankohtainen asia. Verojärjestelmään on suunnitteilla kaksi uutta veroa, maastapoistumisvero ja osinkojen lähdevero. Molemmissa on sekä hyvät, että huonot puolensa. Verokertymä tulisi ilmeisesti olemaan kuitenkin melko vähäinen molemmissa veroissa. 

Verot ovat rasite, pakollinen paha. Silti veronkannon seurauksena pääsemme nauttimaan mm. maksuttomasta opetuksesta, yhteiskuntarauhasta, ja edullisesta terveydenhoidosta. Verotus on harvoin ainakaan itselläni päällimmäisenä mielessä. Mitä verotuksesta pitäisi siis todella tietää tai ajatella? 

Verokirja on tiukka paketti verotuksesta

Simo Sipolan kirjoittama Verokirja keskittyy Suomen verotukseen ja se on jaettu kolmeen osaan. "Tarve" on ensimmäisen osan nimi. Tässä osassa käsitellään verotuksen historiaa ja sen roolia nykyaikaisen yhteiskunnan rakentamisen apuna. "Kohtuus" pohtii verotuksen mielekkyyttä ja parinkymmenen vuoden aikana tehtyjä muutoksia. "Oikeudenmukaisuus" keskittyy osittain verotuksen tulevaisuuteen, mutta myös nykyisen verojärjestelmämme oikeudenmukaisuuteen. 

Verotukseen liittyy paljon politiikkaa, sillä silkan rahan keräämisen lisäksi veroilla pyritään myös ohjaamaan ihmisten käytöstä ja tasaamaan tuloeroja. Esimerkiksi haittaverot, joita Suomessa on alkoholi- tupakka- ja polttoainevero, pyrkivät sekä ohjaamaan ihmisten käytöstä, että kattamaan vaikkapa alkoholin aiheuttamia ongelmia yhteiskunnassa. 

Kiistatonta lienee, että verovaroista hyötyvät kaikki puolueesta ja näkökulmista huolimatta. Poliittisia intohimoja sen sijaan nostattaa keskustelu siitä, ketä verotetaan, mistä verotetaan, ja mitä seurauksia veronkorotuksilla ja -alennuksilla milloinkin on. 

Veroista on hankala puhua ilman päätösten takana olevaa ideologiaa ja historiaa. Monet ainakin vanhemmista veroista, kuten vanhanpiian vero, näyttäytyvät näin nykyaikana melkein rankaisevina. Kenen mieleen on ylipäätään tullut verottaa yli 24-vuotiaita rankemmin vain sen takia, että he eivät ole löytäneet kumppania? Tämäkin vero on tullut jo tiensä päähän vuonna 1975, silti moni vanhempi ihminen muistaa maksaneensa vanhanpiian tai vanhanpojan veroa. 

Vaikka unohdettaisiin täysin menneisyyden verokiemurat, verotus näyttäytyy vielä kirjan lukemisenkin jälkeen melko sekavana lankavyyhtenä. Se ei liene ihme, sillä veroja kerätään monella eri tavalla. Ansiovero, pääomavero, kiinteistövero, arvonlisävero, varainsiirtovero, kunnallisvero, kirkollisvero, ajoneuvovero, tässä on vain osa veroista. Verotus hoidetaan niin monella eri rintamalla, että kaikkia veroja on aivan mahdoton muistaa. 

Progressiivinen verotus ja tasavero

Suomessa verotetaan sekä progressiivisesti, että tasaverolla. Progressiivista on ansiotuloverotus, jota kannetaan palkoista ja eläkkeistä. Pienempi tuloinen maksaa siis pienemmällä prosentilla veroja palkastaan, kuin suurempi tuloinen. Progressiivisen verotuksen takana oleva kaunis ajatus on, että suurempi tuloinen kantaa suuremman verotaakan, ja silti hänelle jää isompi euromääräinen osuus tuloista vielä omaankin käyttöön.  

Sen sijaan kulutusveroihin kuuluva arvonlisävero on tasavero. Suomessa yleinen arvonlisäverokanta on 24%, joka koskee esimerkiksi ruokaa. Tässä ei pienempi tuloinen pääsekään helpommalla, vaan sama veroaste koskee jokaista. Tasavero kurittaa pienituloista suhteessa enemmän, sillä suuri osa pienituloisen nettopalkasta ohjautuu pakosta välttämättömiini tarpeisiin, kuten asumiseen ja ruokaan.

Sijoittajaa koskeva pääomatulojen verotus sen sijaan on osittain progressiivinen. Vero on aina 30 000 euroon asti 30%, ja sen jälkeen 34%. Progressiivisuus on siis olemassa, mutta se on melko pieni verrattuna esimerkiksi ansiotuloverotukseen. 

Viime vuosina suuntaus on ollut Suomessa alentaa ansiotuloveroja. Palkkatulojen verotus onkin alentunut, samalla verokertymää on pitänyt paikata muuta kautta. Verojen, ja veroluonteisten maksujen kertymä on vuonna 2020 ollut Suomessa noin 99 miljardia, tästä karkeasti yksi kolmannes tulee tuloveroista, toinen kolmannes kulutusveroista, ja loput pakollisista sosiaaliturvamaksuista ja omaisuusveroista. Pakollisia sosiaaliturvamaksuja ovat mm. työnantajan ja palkansaajan työeläkemaksut, omaisuusveroja ovat esimerkiksi kiinteistövero ja lahjavero. 

Valtion budjettiin käytetään vain osa veroista ja veroluonteisista maksuista. Määrärahaksi on vuodelle 2021 ehdotettu 64,2 miljardia euroa. Verovarat eivät kata koko budjetttia, vaan osa budjetista katetaan lainalla. 

Hetken aikaa ihmettelin epäsuhtaa valtion budjetin ja verokertymän välillä. Ero valtion budjetin (64,2 miljardia) verokertymän (99 miljardia) välillä selittyy kuitenkin sillä, että veronkanto-oikeus on muillakin, kuin valtiolla. Osan veroista ja veroluonteisista maksuista keräävät kunnat, kuntayhtymät, sosiaaliturvarahastot ja seurakunnat. 

Verosuunnittelua vai veronkiertoa?

Ero verosuunnittelun ja veronkierron välillä on harvinaisen selvä, verosuunnittelu on laillista ja veronkierto laitonta toimintaa. On siis ihan laillista on pyrkiä vähentämään maksamiaan veroja. Näin voi toimia esimerkiksi käyttämällä hyväksi verottajan suomat verovähennykset. Kotitalousvähennys lienee vähennyksistä tunnetuimpia, samoin työhuonevähennys. 

Veronkierron ja verosuunnittelun väliin jää toki moraalisesti harmaa alue, jossa ollaan vielä lain oikealla puolella, mutta moraalisesti toiminta saattaa olla arveluttavaa. Kirjassa pureudutaan joidenkin  suuryhtiöiden tapaan vältellä veroja tekemällä yrityksen sisäisiä lainajärjestelyjä. Eri maiden erilaiset yhtiöverokäytännöt mahdollistavat tilanteen, jossa verotus saadaan painettua mahdollisimman alas. Yhtiön sisäisen lainan, ja lainasta maksettavan korkean koron avulla voittoa tuottava yritys saa siirrettyä voiton toiseen maahan, jossa yrityksen verotus on keveämpää. 

Sijoittajan verotus 

Sijoittajan verotus on alueena niin laaja, että vaatisi oman blogikirjoituksensa. Verokirjassa käsitellään kyllä tätäkin aihetta, läpi käydään osinkojen verotusta, sekä sijoittamista oman yrityksen kautta. 

Hyödyllistä sijoittajalle on, jos tuntee hieman myös verotuskäytäntöjä. On monia verotuksen kiemuroita, joista sijoittaja hyötyy. Yksinkertaisin hyöty on 1000 euron verovapaa myynti vuodessa. Eli jos sijoittaja myy vuodessa omistuksiaan alle 1000 eurolla, tuottoa ei veroteta. 

Pitkäaikaista sijoittajaa hyödyttää myös osakesäästötili. Osakesäästötilin kautta suoriin osakkeisiin sijoittavalle annetaan mahdollisuus myöhennettyyn verotukseen. Kaiken kaikkiaan verotuksen perusteet tunteva sijoittaja pääsee siis hieman paremmille tuottoprosenteille minimoimalla verotuksen vaikutusta tuottoihin.  

Mitä kirjasta jäi mieleen?

Kirja oli hyvin kirjoitettu opus. Jotain kirjoittajan taidosta kertoo, että niinkin kuivakasta aiheesta, kuin verotuksesta, saa aikaan mielenkiintoisen ja keveän kirjan. Kirja oli myös mielestäni varsin veromyönteinen, verot ovat lähtökohtaisesti hyvä asia, koska niillä rahoitetaan hyvinvointiyhteiskuntaa.  Erilaisia verotuksen epäkohtia ja ongelmiakin käydään läpi, ja kirjoittaja esittää myös omia mielipiteitään ja ratkaisuja joihinkin ongelmiin.  

Jos kirjasta haluaa esittää kritiikkiä, joitain lukuja olisi voinut esittää myös taulukoina ja graafeina, jolloin sekä graafi, että teksti olisivat yhdessä aukaisseet kirjoittajan sanomaa paremmin. Ajauduinkin jossain vaiheessa Veronmaksajain Keskusliiton sivuille, ja klikkailin siellä kaikenlaisia graafisia kuvioita auki. Jos verotus kiinnostaa, niin Veronmaksajain Keskusliiton sivuilta löytyy ajankohtaista ja mielenkiintoista tietoa. 

Itselleni kirjan mielenkiintoisin ja paras anti oli ehdottomasti viimeinen osuus kirjasta. Tässä osuudessa käydään läpi selkeitä ongelmia verotuksessa, ja käsitellään myös sitä, mihin verovaroja käytetään tai pitäisi käyttää. Kirjassa käsitellään esimerkiksi ajatusta kansalaisten perustulosta, sekä mietitään tasaveroa ja haikaillaan varallisuusveroa takaisin. Kaikista kirjoittajan mielipiteistä en ole samaa mieltä, esimerkiksi varallisuusvero ei kuulosta kovin järkevältä, mutta mielipiteet on hyvin perusteltuja ja antavat ajattelun aihetta. 

Suomessa on korkea verotus, joskin suomalainen veronmaksaja saa mielestäni myös katetta veroeuroille. Kävin Veronmaksajain Keskusliiton sivuilla ja löysin tietoa kokonaisveroasteesta. Suomessa veroaste on kansainvälisesti korkea, kokonaisveroaste on bruttokansantuotteesta 42,2%, kun OECD-maiden keskiarvo on 33,8%. Suomea kireämpääkin veroastetta pitävät yllä esimerkiksi Tanska ja Ranska. 

Osa syy korkeaan veroasteeseen on väestön vanheneminen. Terveydenhoitokulut kasvavat, samoin veroluonteisina kuluina kerätään palkansaajilta eläkemaksuja, joista osa rahastoidaan, ja osalla maksetaan nykyisten eläkeläisten eläkkeitä. Yhtälö on tällä hetkellä vaikea, ja kokonaisveroasteen laskemista on varmaan turha odottaa. 

Kesälukemista: Vihdoinkin maanantai!

Vihdoinkin maanantai! on Petter A. Stordalenin ja Ole-Martin Ihlen Suomessa tänä vuonna julkaistu kirja. Alaotsikkona kirjalla on "10 ohjetta uljaaseen arkeen ja tavoitteiden saavuttamiseen". 

Vihdoinkin maanantai!

Kirjoittajista Petter A. Stordalen on ehdottomasti tunnetumpi. Norjalainen kiinteistökehittäjä, liikemies, ympäristöaktivisti ja hotelliketjun omistaja on ehtinyt urallaan keräämään rutkasti menestystä. Suomessakin hänellä on omistuksia, Clarion hotelli Helsingissä kuuluu Stordalenin Nordic Choise Hotels -ketjuun. 

Sen sijaan Helsingin maineikas Kämp on Stordalenin uudempi ostos. Kirjassa myös kerrataan tarinana Kämpin osto 2019. Myyjänä oli CapMan ja ostajana Stordalen. Kauppaan kuului myös muita hotelleja, mutta kaikista hotelleista Kämp oli tunnetuin. Kauppahintaa, joka oli 105 miljoonaa euroa, pidettiin yleisesti korkeana, mutta sekä ostaja, että myyjä olivat kirjan mukaan tyytyväisiä kauppoihin.

Toinen kirjan tekijöistä Ole-Martin Ihle, on puolestaan auttanut sekä kirjan ideoimisessa, että sen  lukuisten viittausten ja faktojen kanssa. 

Kaikkien lukuisten maanantaiden kunniaksi kirjoitettu kirja

Kirjan idea piilee jo sen nimessä. Arkipäiviä osuu viikkoon huomattavasti enemmän, kuin niitä paljon miellyttävämpiä vapaapäiviä, joten miksi ei yrittäisi tehdä arkipäivistä mukavampia? Kirjan oppien mukaan meidän pitäisikin viikon kahden vapaapäivän sijasta yrittääkin maksimoida onni keskittymällä niihin viiteen arkipäivään. 

10 ohjeen kautta käsitellään laajasti aiheita niin rikastumisesta, menestymisestä, onnesta, lasten kasvatuksesta, alaisten rekrytoinnista, kuin pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnastakin. Stordalen on tunnettu myös viihteellisempien lehtien palstoilta, joten käsittelemättä ei jää myöskään ex-vaimon vaikea sairaus. 

Aiheiden monimuotoisuus saattaa kuulostaa sekavalta, mutta loppujen lopuksi kasaan on saatu varsin  viihdyttävä kirja, jossa on juuri sopivasti tiukkaa faktaakin. Koska sivumäärä on hyvin maltillinen (noin 200 sivua), se jo yksistään kertoo, että mihinkään ajatukseen ei jäädä kovin pitkäksi aikaa, vaan rynnätään aina eteenpäin seuraavaan aiheeseen. Kirjan kantava teema on Petter Stordalen, jonka ajatuksiin ja kokemuksiin kirja perustuu. 

Tie menestykseen 

Monet kirjan kymmenestä ohjeesta ovat hieman epäsovinnaisia. Vai  mitä sanoisitte ohjeesta "Pidä huolta, että olet huoneen tyhmin" tai "Älä seuraa unelmiasi"? 

Ensimmäinen ohje perustuu ajatukseen, että johtajan tulee olla valmis palkkaamaan itseään älykkäämpiä ihmisiä. Tutkimusten mukaan älykkäät ihmiset toimivat useilla osa-alueilla erinomaisesti. Alaisina älykkäät ihmiset löytävät ongelmiin uusia ratkaisuja ja tuovat myös sitä kautta lisäarvoa yritykselle.  

"Älä seuraa unelmiasi" taas varoittaa lukittautumasta tiettyyn yhteen tavoitteeseen. Jos katse on suunnattuna tiukasti vain yhteen pisteeseen, saattaa samalla menettää monta muuta mahdollisuutta löytää tien menestykseen. On siis ihan tervettä päivittää unelmiaan ja suunnata katsetta välillä myös poispäin tavoitteesta. 

Menestykseen pääsee kirjan mukaan kovan työn avulla. Hyvä liikeidea, oikeat kumppanit, uusien tapojen oppiminen ja laaja liiketoiminta on siivittänyt Stordalenin tarinaa. Yksi olennainen osanen menestyksessä on Stordalenin mukaan ollut pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ja yksinkertaisesti hyvä tuuri.

Vihje rikkauksia kaipaavalle

Kirjasta löytyy myös selvä vinkki heille, jotka haluavat miljonääreiksi. Vinkki koskee omistusasujia suurissa kaupungeissa. Kun ensimmäinen omistusasunto on aika myydä, kannattaakin siirtyä vuokralle, ja laittaa omistusasunnon myynnistä saadut rahat poikimaan.

Lainarahalla ja omasta asunnosta saadulla omalla pääomalla on mahdollista ostaa kaksi asuntoa ja vuokrata ne vapailla markkinoilla eteenpäin. Kolmen vuoden jälkeen kahden alkuperäisen asunnon arvo on noussut, ja lainanlyhennysten jälkeen vakuuksia on jälleen olemassa uusiin asunto-ostoihin. Velkavivun avulla vuokra-asuntojen määrä kasvaa, kunnes laskelmien mukaan kymmenen vuoden päästä asuntoja voi ostaa jopa kaksi tai kolme vuodessa. 

Tämä vinkki lienee jo tuttu monelle asuntosijoittajalle. Riskitön se ei kuitenkaan ole, sillä asuntomarkkinat eivät ole immuuneja markkinoiden heilahteluille ja velkavipu tuo kuvioon oman jännityksensä. 

Hotellibisnes ja korona

Mitä hotellibisneksen konkari miettii pandemiasta? Kirja on kirjoitettu ja ilmestynyt Norjassa ennen koronaa. Suomalainen painos sen sijaan on ilmestynyt tänä vuonna, kirjaa on päivitetty ja siinä sivutaan myös koronan vaikutuksia matkailualalle. 

Stordalen omistaa osan hotelliketjusta, ja pandemia rankaisi etenkin matkailualaa. Kirjassa mainitaan, että kirjoittajan omistuksessa olevat yritykset joutuivat irtisanomaan noin 7500 ihmistä. Valtava määrä ihmisiä, joiden palkanmaksu loppui koronaviruksen takia. Lopussa Petter Stordalen kuitenkin aavistelee, että matkailu elpyy koronan jälkeen nopeasti. 

Mitä jäi kirjasta mieleen?

Persoonallinen kirja oli hyvin kirjoitettu, viihdyttävä ja helppolukuinen. Kirjan kymmentä ohjetta ei ollut varmasti tarkoitettukaan tiukasti noudatettaviksi, mutta ne antoivat kirjalle hyvän rungon ja veivät tarinaa eteenpäin. 

Moni ohjeista oli tullut jo itselleni vastaan jossain muodossa, mutta tämä ei oikeastaan haitannut. Sekoituksena self help- kirjallisuutta, päähenkilön elämäntarinaa ja kiinnostavia faktoja kirja toimi hyvin kesälukemisena. 

Kesälukemista: Donitsitaloustiede

Kesälukemiseksi lainasin kirjastosta juuri suomeksi ilmestyneen kirjan Donitsitaloustiede. Mietin ensin, että onko tämä liian tuhtia kesälukemista, mutta nopeasti sivut kääntyi, kun aihe oli kiinnostava ja kirja hyvin kirjoitettu! 

Taloustiede viistää hyvin läheltä sijoittamista, talouden liikkeet liikuttelevat yritysten taseita ja talouden syklit vaikuttavat suoraan liikevaihtoon. Kysyntä ja tarjonta, talouskasvu ja inflaatio ovat taloustieteen peruskäsitteitä, samoja asioita joutuu myös sijoittaja miettimään. Taloustieteessä mietitään rahavirtoja ja niiden kulkua, sekä myös yhteisten rahojen jakamista. Tieteen ala kattaa monia eri näkökulmia, tässä kirjassa paneudutaan enemmän ympäristötaloustieteeseen, mutta käsitellään myös ihmiskunnan ja yksilöiden hyvinvointia käsitteleviä aiheita. 

Perinteisesti on taloustieteessä on ajateltu, että talouden kasvu on hyväksi ja megalomaaninen kasvu on vielä parempi. Onko kuitenkaan niin? Kate Raworthin kirjoitama kirja Donitsitaloustiede haastaa jatkuvan talouskasvun järkevyyden ja esittää vaihtoehtoisen tavan ajatella taloustieteestä.

Donitsitaloustiede

Painimme tällä hetkellä sellaisten ongelmien kanssa, joista ei ollut tietoakaan silloin, kun taloustieteen perusta on luotu. Ilmaston lämpeneminen, liikakansoitus ja puhtaan veden väheneminen ovat suuria ongelmia. Me kuormitamme planeetan voimavaroja enemmän, kuin se pystyy uudistumaan. Bruttokansantuote, jolla mitataan jonkun kansantalouden tai alueen tuottavuutta, on 1930-luvun kehittämisensä jälkeen ollut yksi tärkeimmistä mittareista, kun mitataan kasvua. Bruttokansantuote mittarina on kuitenkin monessa mielessä viallinen, se ei ota huomioon kotitaloustyötä, sillä ei voi mitata esim. onnellisuutta tai koulutustasoa. BKT ongelma on myös se, että se kertoo vain keskimääräisen tuottavuuden, kymmenellä prosentilla kansasta voi mennä todella upeasti ja 90 prosentin asiat voi olla erittäin huonosti.

Pelkkää kasvua tavoiteltaessa mennään kirjan mukaan harhaan, sillä samalla tuhotaan ympäristöä peruuttamattomasti. Kirjan mukaan BKT:n orjallinen tuijottaminen ohjaa meitä siihen, että kasvua haetaan hinnalla millä hyvänsä. Ollaan siis valmiita tuottamaan tuotteita ympäristöstä välittämättä, ja ajatellaan, että kasvu, ja sen mukana tuomat uudet puhtaat tuotantomenetelmät korjaavat myöhemmin vahingon. Kirjassa kysennalaistettiin myös varallisuuserot ihmisten välillä. Perinteisesti johtajien tulojen kasvu ja suuret palkat on selitetty yhteisellä hyvällä: johdon tulotason kasvun pitäisi valua palkankorotuksina myöhemmin myös alemmille tuloluokille. Kirjan mukaan näin ei kuitenkaan ole, vaan yhteiskunnan kannattaa pyrkiä mahdollisiman tasaiseen tulojakoon.

Taloustieteen donitsi kirjasta Donitsitaloustiede

Donitsitaloustieteen mukaan koko ihmiskunnan pitäisi mahtua donitsin muotoiselle alueelle. Kasvua ei pitäisi orjallisesti hakea, vaan sillä pitäisi olla sosiaalinen perusta ja ekologinen katto. Sosiaalinen perusta tarkoittaa sitä, että kaikilla pitäisi olla hyvän elämän edellytykset, mm. ruokaa, puhdasta vettä, mahdollisuudet koulutukseen verkostoihin ja työhön. Yllä olevasta kuviosta ilmenee, että näitä donitsin sisäpuolella olevia asioita on niukasti, joten ilman tasa-arvoista jakoa niitä ei riitä kaikille.

Ekologinen katto taas tarkoittaa sitä, että kasvua haetaan vain ympäristön asettaman katon sisäpuolelta. Varjellaan ympäristöä, eikä tehdä sille peruuttamatonta haittaa. Ihmisten sosiaaliset tarpeet ja ympäristön suojeleminen tulee siis olla ensisijaista, kasvun tulisi olla vasta toissijaista. Monella mittarilla olemme jo pitkällä "tuhon tiellä", esimerkiksi ilmaston muutos vaikuttaa jo joissain maapallon osissa nostamalla meren pintaa ja uhaten saarivaltioiden rannikkoseutuja.

Muutosehdotuksina kirjailija mainitsee esimerkiksi valtion sääntelyn ja verotuksen. Maapallo on kuitenkin kokonaisuus, joten kaikkien valtioiden pitäisi hyväksyä samat rajoitukset ja säännöt ympäristön suojelulle ja sosiaalisen hyvinvoinnin jakamiselle. Tämä vaikuttaa minun mielestäni tällä hetkellä hyvin epätodennäköiseltä.

Miten tehdä kestävää bisnestä?

Vastuullisuudesta kiinnostunut sijoittaja tietenkin on kiinnostunut siitä, voiko donitsissa tehdä bisnestä huomioiden sekä ympäristön, että yksilöiden tarpeet. Ympäristöhaittojen sijaan yritysten tulisi siis tehdä oma osuutensa ympäristön suhteen ja ajatella yhteistä hyvää. Yritysten tulisi hallita ympäristöpäästöjään ja kiinnittää huomiota energian kulutukseen, sekä fosforin typen ja veden päästöihn.

Hyvinä, jo alkaneina  muutoksina, joita pitäisi vielä rohkaista, kirjailija näkee kiertotalouden ja jakamistalouden. Näillä molemmilla on ympäristöä säästävä vaikutus ja molemmilla voi myös tehdä bisnestä. Raaka-aineen pitää kiertää ja sen tuotteen eliniän pitää olla pidempi, tässä riittää työsarkaa monille yrityksille. Jakamistaloudesta mainitaan mm. avoimen lähdekoodin Linux. Omaa osaamista annetaan siis toisille ilman välitöntä palkkiota.

Ellen MacArthur Foundationin kuva kiertotaloudesta (Donitsitaloustiede)

Mitä ajattelin kirjasta? 

Ajatuksena jatkuvan talouskasvun kyseenalaistaminen ei ole uutta, asia on ollut esillä jo vuosikymmeniä. Donitsi-malli kasaa kuitenkin paljon uusia ajatuksia yhteen kaavioon, tässä on huomioitu sekä yksilön, että ympäristön tarpeet. Itse pidin kirjasta, se oli sujuvasti kirjoitettu ja antoi hyvän kuvan esimerkkien avulla myös siitä, mitä tällä hetkellä on menossa eri puolilla maailmaa. Se antaa myös aihetta miettiä omia kulutustottumuksia (ja myös sijoittajana omia sijoitusvalintoja).

Kaikkia kirjan ajatuksia en ole valmis purematta nielemään, sillä kirjassa kritisoitiin mm. immateriaalioikeuksia (kirjailijan mielestä immateriaalioikeudet, kuten patentit ja tekjänoikeudet, pitäisi lakkauttaa), annettiin piiskaa tuhmalle rahoitusalalle ja ehdotettiin verottamisen painopistettä siirrettävän työnverotuksesta varallisuusveroon.

Tässä vielä linkki Helsingin Sanomien mielenkiintoiseen artikkeliin samasta kirjasta. Artikkelissa kerrotaan lisää mm. Suomen donitsista, eli siitä, miten Suomi kansakuntana täyttää donitsin vaatimukset. Artikkelin mukaan yksikään maa ei täytä kaikkia vaatimuksia, mutta Suomessa asiat ovat monella sektorilla hyvin.

Kirjaholistin taivas

Mikä on kirjaholistin taivas? No tietenkin kirjakauppa! Tai jos on säästäväinen kirjaholisti, niin kirjat voi lainata kirjastosta, ja pistää säästyneet rahat osakkeisiin. Kirjastoa käyttämällä säästää suuria summia. Harmi vaan, että sijoituskirjallisuus näyttää olevan muidenkin kaupungin kirjaston käyttäjien suosiossa ja varausjonot on pitkiä.

Yksi opiskelun parhaista puolista on ihan järkyttävän hyvä koulun kirjasto. Meidän piskuinen kirjasto siis hakkaa mennen tullen koko pääkaupunkiseudun laajan kirjastoverkon, kun puhutaan sijoituskirjoista. Kilometreittäin erinomaista kirjallisuutta, osa tietenkin kursseihin liittyviä oppikirjoja, mutta ilahduttavan paljon myös sijoittamiseen ja talouteen liittyviä kirjoja. Harvinaisuuksia ja perusteoksia, uutuuksia ja klassikoita, vaikka koulutuksesta koko ajan vähennetään rahaa, meidän koulun määrärahat ovat olleet kirjaston kohdalla todella avokätiset. (Kirjasto ottaa jopa hankinnoissaan toiveita vastaan. Helmetissä erään kirjan varauslista oli jo paisunut, ja edelläni olisi ollut peräti 58 varaajaa. Käännyin meidän kirjaston puoleen, ja toivoin tätä kirjaa valikoimiin. Sain toiveeni läpi ja kirjan parissa viikossa luettavaksi!)

Kirjoja ja evästä

Sijoituskirjojen paradoksi

Sijoituskirjojen paradoksi on, että säästämistä käsittelevien kirjojen ostaja maksaa kirjojen neuvoista kelpo hinnan. Yksi kutsuu sitä investoinniksi ja toinen tuhlaukseksi. Rahan säästämistä ja sijoittamista käsittelevien kirjojen pitäisi siis tuoda merkittävää ylituottoa neuvoillaan, jotta kirjan hinta saataisiin sijoittamalla takaisin. Monesti kirjat toki maksavatkin itsensä takaisin, sillä sijoituskirjoista oppii aina jotain ja kaltaiseni keltanokka sijoittaja saa helposti neuvoja ja tietoa vaikkapa eri sijoitusstrategioista.

Yllä olevien kirjojen hinnat (adlibriksen kautta) näyttivät olevan vasemmalta oikealle lueteltuna noin 22e, 34e ja 40e, eli yhteensä siis 96e. Vaihtoehtoisesti kirjaston kautta 0e. Kaksi olen jo lukenut, kolmas odottaa vuoroaan. Meidän koulun kirjasto on sijoituskirjoista kiinnostuneen kirjaholistin taivas. Ymmärrätte siis varmaan, että minulla ei ole mikään kiire valmistua. Pidän kynsin hampain kiinni opinto-oikeudestani ja roikotan kiusallanikin yhtä pakollista kurssia niin pitkään, että saan luettua suunnilleen kaikki haluamani kirjat. Minuahan ette potkaise pois ihanien kirjojen luota!

Haluun lukee tuon ja tuon ja tuon ja tuon ja tuon..

Rakastan kirjoja, mutta kirjat ovat kalliita, ja niiden säilytys vie tilaa. Jälleenmyyntiarvo on vähäinen (pois lukien harvinaisuudet). Olenkin tehnyt päätöksen, että ostan tästä lähin vain kirjoja, joita luen enemmän, kuin yhden kerran. Onneksi on olemassa kirjastot, sieltä pystyy napsimaan kirjallisuutta samalla kokeilevalla otteella, kuin irtokarkkeja karkkilaareista. Jos yksi kirja ei miellytä, voi tehdä uuden retken kirjaston ihmeelliseen tietomaailmaan, ja kassissa on jälleen kasa kirjoja täynnä tuoreita ajatuksia.

Vastakkain kaksi sijoituskirjaa

Rahoitusta kahdella tavalla

Luen paljon, viime aikoina olen lukenut sijoituskirjoja. Nämä kaksi kirjaa luin samaan aikaan. Moderni rahoitus on perusteos rahoituksen maailmasta ja siinä esitellään modernin rahoitusteorian perusteita. Huonosti käyttäytyvät osakkeet sen sijaan on kirja, jossa kyseenalaistetaan joitain rahoituksen peruskäsityksiä. Molemmat ovat hyviä kirjoja.

Perusteorioita ja velkavipu

Moderni rahoitus (Samuli Knüpfer & Vesa Puttonen) oli itse asiassa jonkin kurssin kurssikirjana,  mutta sen voi lukea myös sijoitus- ja talouskirjaksi. Siinä käydään läpi hyvin perusteita rahoituksen alalta, tutuksi tulee rahan aika-arvo, diskonttaus, investoinnit ym. Sijoittamista harrastavalle kirjassa käydään läpi myös käsitteitä markkinoiden tehokkuus, tuotto ja riski, portfolioteoria, sekä tilinpäätöksen hyödyntäminen. Käydään läpi myös joitain rahoituksen kaavoja, kuten HPR (Holding Period Return, jolla voi laskea sijoituksen kokonaistuottoa) ja CAPM-malli (Capital Asset Pricing Model, kuvaa riskin ja tuoton välistä suhdetta). Koska rahoitus liittyy tiukasti osakkeisiin ja muihin sijoitusinstrumentteihin, kirja on siis hyvä opus myös sijoittajalle.

Erinomainen peruskirja siis, mutta paras oivallus, jonka henkilökohtaisesti tästä kirjasta sain, oli se, miksi velalla sijoittaminen voi kannattaa. Oma suhteeni velalla sijoittamiseen on ollut tiukan kielteinen. Ylipäätään kartan omassa elämässäni velan ottoa kuin ruttoa, ainoa lainani on asuntolaina, luottokortti minulla on, mutta käytän sitä todella harvoin.

Olen sisäistänyt sen, että asuntosijoittamista ei kannata tehdä kokonaan omalla rahalla, jos aikoo päästä hyville tuotoille. Mutta osakesijoittaminen velkarahalla ei ollut auennut. Oikeastaan olin jo jonkin aikaa yrittänyt ymmärtää velalla sijoittamisen ideaa: velkarahastahan maksetaan aina korkoa ja muita kuluja, joten miten velalla sijoittaminen voi olla kannattavaa?

Velalla sijoittamista avattiin kirjassa eri laskuesimerkein. Velalla sijoittamisessa on enemmän riskiä, kuin omalla pääomalla sijoittamisessa. Jos kaikki ei menekään hyvin, on markkinalaskussa syvemmässä kuopassa, kuin ilman velkaa. Velalla sijoittamista täytyy siis harkita pitkään, ja tehdä mielellään muutama laskuharjoitus parilla eri tulevaisuuden skenaariolla. Tuottoprosenttien täytyy olla aina suurempia, kuin lainasta maksettavien korkoprosenttien, jotta velalla sijoittaminen kannattaa. Mutta jos kaikki menee hyvin, velkavipu toimii ja tuottoa tulee enemmän, kuin pelkällä omalla pääomalla sijoitettaessä.

Toinen näkökulma rahoitukseen

Huonosti käyttäytyvät osakkeet (Benoit B. Mandelbrot & Richard L. Hudson) ampuu jalkaan muutamia modernin rahoitusteorian pääpointteja. Siinä lähdetään olettamuksesta, että markkinat ovat paljon riskisemmät ja volatiilimmat, kuin mitä moderni rahoitusteoria esittää. Sen mukaan markkinat eivät ole kovinkaan tehokkaat, eivätkä markkinaliikkeet noudata Gaussin käyrää (kuten rahoitusteoria olettaa), vaan käyrän ulkopuolelle jää merkittävä osa markkinaliikkeistä. Puhutaan paksusta hännästä, eli markkinaliikkeet ovatkin voimakkaampia, kuin mitä oletus on. Ihmiset eivät käyttäydy rationaalisesti markkinoilla, ja myös siksi markkinoita on vaikea ennustaa.

Huonosti käyttäytyvät osakkeet esittelee kirjan alkupuolella myös samoja käsitteitä ja laskukaavoja, kuin Moderni rahoitus. Kaavoja esitellään myös siltä kannalta, kuka matemaatikko ne on kehittänyt ja missä ja miten kaavoihin liittyvät oivallukset tehtiin. Pidän hyvistä tarinoista ja sen takia näitä kirjoja olikin mukava lukea rinnakkain: yksi kirja kertoi lyhyesti ja ytimekkäästi teoriaa ja kaavoja, toinen kirja antoi siihen lisäperspektiiviä.

Huonosti käyttäytyvät osakkeet avasi myös sen ajatuksen, miten nuoria monet rahoituksen ajatukset ovat.  Ekonomisti Harry Markowitz kehitti portfolioteorian, ja sitä koskeva essee julkaistiin 1952. Eli kyse on koko pitkän taloushistorian suhteen lyhyestä ajanjaksosta.

Huonosti käyttäytyvissä osakkeet esittelee myös matemaatikko Benoit B. Mandelbrotin oman fraktaali- ja kaaosteorian. Fraktaali määritellään tässä säännönmukaisuutena tai kappaleena, jonka voi jakaa pienempiin ja pienempiin samanmuotoisiin osiin. Se pohjautuu luonnossa esiintyviin muotoihin. Yksi kirjan ajatuksista on, että volatiliteettia ja beetaa ei voi käyttää riskin määritykseen, sillä ne perustuvat siihen oletukseen, että hinnat noudattavat kellokäyrää (Gaussin käyrää). Koska CAPM-malli käyttää kaavassaan beetaa, myös CAPM-malli on rakennettu väärille perusteille. Kirja päättyy siihen lopputulemaan, että rahoitus ei ole eksakti tiede, ja rahoitus alana vaatisi vielä paljon tutkimista, jotta sitä ymmärrettäisiin paremmin.

Suosikkini näistä kirjoista oli...

...Moderni rahoitus. Tosin molemmat kirjat olivat hyviä ja lukemisen arvoisia. Moderni rahoitus avasi monia rahoitusteorian perusideoita, lisäksi siinä käsiteltiin myös esimerkkejä Suomen pörssimarkkinoista. Se oli niin hyvin kirjoitettu, että monimutkaisetkin asiat saatiin selitettyä niin, että ajatus aukeni käytännössä. Kirjasta tekee mielestäni hyvän se, että siitä saa uusia oivalluksia, ja tästä kirjasta saamani oivallus oli tuo velkavivun käyttö.

Hyvä lukukokemus oli myös Huonosti käyttäytyvät osakkeet. Siinä pureuduttiin markkinariskiin ja sen ilmentymiin. Käytiin myös läpi matematiikan maailmaa ja sen mukana rahoituksen historiaa menneiltä vuosikymmeniltä. Ajoittain kirjassa varoteltiin reippaasti riskeistä, joten kirjaa vaivasi eräänlainen tuomiopäivän kellojen kumina (mutta ilmeisesti virheet esim. beetassa eivät ole matemaattisesti niin suuria, jotta niillä minulle sijoittajana olisi suurta merkitystä). Kirja antaa kuitenkin ajattelun aihetta. Kovin kevyttä kesälukemistoa nämä kirjat eivät, ole, mutta kumpaakin voin suositella!