OMXHGI nousi vuoden 2019 aikana noin 20%. OMXHGI sijoittaa saadut osingot uudelleen, joten lienee paras vertailuindeksi osakesalkulleni, jossa on vain suomalaisia osakkeita. Oma Nordnetin osakesalkkuni nousi Nordnetin käppyröiden mukaan noin 25%, eli vähän paremmin, kuin indeksi.
Tänä vuonna rahastotkin nousivat, rahastoja minulla on Osuuspankissa OP-Ilmasto ja OP-Aasia indeksi. Nousua noin 22% vuonna 2019. Rahastojen maantieteellinen hajautus on Pohjois-Amerikka, Eurooppa ja Aasia.
Ynnäilin lukuja yhteen, ja yhteensä sijoitusteni tuotto vuonna 2019 oli noin 23,7%. (Tämä ei ole ihan tarkka luku, sillä myin helmikuun alussa pari pientä rahastoa pois kokonaan, näitä en ole ottanut ollenkaan mukaan lukuihin. Eivät kuitenkaan muuta suuresti lukuja, koska myin ne alkuvuodesta ja käytännössä näistä ei tullut voittoa tai tappiota.)
Salkkuni kehityksessä oli hyvää...
Hyvää oli vuodessa 2019 myös säästäväisyys. Kuritin Excelissä numeroita, ja vaikka en seuraa kulutusta tai säästettyjä summia millään järjellisillä mittareilla, merkkaan kuitenkin aina kolmen kuukauden välein sijoitusten ja tilillä olevan rahan määrät ylös.
Yllätyksekseni pystyn rivien välistä summittain laskemaan, että säästöön tuli laitettua noin 6900 euroa. Tästä summasta noin 1900 euroa on veronpalautusta edelliseltä vuodelta, ja osa on myös kesälomarahoja, jotka jäivät säästöön. Pidän summaa hyvänä, sillä nettopalkkani oli noin 24 500 euroa vuonna 2019. Bruttopalkka oli noin 32 300 euroa, pääsin ensimmäistä kertaa koko työhistoriani aikana yli 30 000 vuosiansioihin.
...ja huonoa
Tietynlainen varovaisuus. Eurot tilillä ei tuota mitään. Käteisen määrä on paisunut, sillä olen huono ostamaan osakkeita nouseviin kursseihin. Parhaiten olen tutustunut jo omistamiini osakkeisiin, joten niitä on helppo lisäillä. Omat osakkeet ovat nousseet, joten vaatisi itseruoskintaa ja kurinalaista ajankäyttöä tutustua uusiin osakkeisiin, laajentaa salkkua ja yrittää etsiä uusia sijoitusmahdollisuuksia. Sijoittaminen on rakas harrastus, mutta ajankäytön kannalta kuukausisäästäminen rahastoihin alkaa houkutella.
Sijoitustoiminnan kulut vuonna 2019
Vuoden 2019 aikana myin kokonaan pois kaksi rahastoa (OP-Pohjoismaat ja OP-Kiina), sekä osuuksia OP-Ilmastosta. Lisäksi myin kokonaan pois Nordean osakkeet. Rahastoista jäin vähän plussalle, ja Nordean myynnistä reilusti miinukselle. Ostoja oli useampi, lähinnä lisäilin jo olemassa olevien osakkeiden omistuksia, mutta uutena salkkuuni tuli toukokuussa Digia ja Wärtsilä.
Nordnetissä osakkeiden säilytys on ilmaista, joten siitä ei tullut kuluja. Osakkeiden ja rahastojen osto- ja myyntikulut olivat yhteensä 54,19 euroa, rahastojen hallinnointikulut olivat jälleen karmeat, sillä OP-Ilmasto on kallis rahasto. Rahastojen hallinnointikulut olivat vuonna 2019 noin 148 euroa. Yhteensä kuluiksi saadaan siis noin 202 euroa. Varsin kohtuullista, paitsi tuo rahasto. Rahaston hallinnointikulut toki kerryttävät Osuuspankissa bonuksia, mutta tarkoituksena on koko ajan vähentää OP-Ilmaston osuutta salkusta.
Osingot
Osinkoja ja S-ryhmän osuuksien korkoja tuli rahana ennen veroja 706,06 euroa. Lisäksi Fiskars jakoi Wärtsilän osakkeita osinkona, ja näiden neljän osakkeen kirjattu hinta oli yhteensä 53,08 euroa. Yhteensä sain siis bruttona passiivista tuloa 759,14 euroa. Summa on vielä pieni, mutta kasvoi silti vuodesta 2018.
Lähtökohdat vuoteen 2020
Tiedättekö tunteen, että nyt menee jo vähän liiankin hyvin? Kurssit ovat nousseet hurjaa vauhtia myös vuoden alussa, ja tuntuu siltä, että jossain vaiheessa on vauhdin hidastuttava. Olen miettinyt myös osakesäästötilin avaamista, mutta hankala löytää sopivaa ostettavaa järkevällä hinnalla. Tylsät ja epäsykliset osakkeet ovat kalliita, ja moniin edullisesti hinnoiteltuihin osakkeisiin liittyy riskejä. Ainakin tammikuun ajan odottelen rauhassa. Tämän hetkinen strategiani taitaa olla markkinoiden ja kurssien tarkkailu.