lauantai 24. huhtikuuta 2021

Q1 2021, vilkasta sijoitustoimintaa

Miten meni vuoden ensimmäinen kvartaali? Osakeindeksit nousivat kohisten, samoin kävi omien omistusteni. 

Minulla on periaatteessa ollut holdaajan salkku, joten siihen nähden sijoitustoiminta oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä salkussani vilkasta. Tähän on ollut suurimpana syynä listautumisannit. Silti täytyy myöntää, että muiden kiireiden vuoksi sijoittaminen ei ole ollut päällimmäisenä ajatuksissa. Kuvat on reissusta meren rantaan, helmikuussa riitti muutamia aurinkoisia päiviä, jotka houkutteli eväsretkelle rantaan.

Helmikuun auringonpaistetta

Omistukset 31.3.2021

Ensimmäisellä kvartaalilla kävin osakekauppaa osallistumalla kolmeen antiin. Kreaten ja Orthexin osakkeita tuli salkkuun ihan minimaallinen määrä, Kreatesta osakkeita tuli 35 ja Orthexista 62 kappaletta. Pistin osakkeet kiertoon heti ensimmäisenä kauppapäivänä, Kreatesta voittoa tuli noin 100 euroa, Orthexista noin 50 euroa. Koska osallistuin anteihin osakesäästötilin puolella, näistä summista ei vähennetty vielä veroja. 

Kolmas anti, johon osallistuin, oli Sitowisen anti. Sitowisesta olenkin jo kirjoittanut edellisessä postauksessa, jäin siis tämän osakkeen omistajaksi. 

Lähtöpassit salkustani sai Nordea. Myin Nordean pikkupaniikissa, sillä helmikuussa puhuttiin jo  vakavissaan liikkumisrajoituksista, jotka olisivat meidän alalla tietäneet varmasti yt-neuvotteluja. Vähensin siis osakepainoa maaliskuun alussa Nordean osakkeiden verran. Myin 400 osakettani kappalehintaan 7,886e, voittoa tuli noin 600 euroa. Jälkikäteen tämä oli huono päätös, sillä Nordean osake on noussut, enkä loppujen lopuksi tarvinnutkaan käteistä. Tällä hetkellä sijoituksiin ei ole leivottu velkaa sisälle, vaan kaikki on omaa pääomaa.

Osingot


Salkku kasvaa, ja sitä myötä myös osinkojen määrä paisuu. Osinkoja tuli tilille bruttona 508,4 euroa. Osakkeista noin puolet on arvo-osuustilillä ja puolet osakesäästötilillä, näiden tilien verotus on erilainen, eli vain arvo-osuustilin osinkoverot maksetaan heti. Nettona osinkoja tuli 433,47 euroa. 

Suurin omistus on tällä hetkellä Citycon, joten sieltä tulee myös kvartaaleittain isoimmat osingot. Ei voida puhua vielä vuolaasta osinkovirrasta, mutta jonkin näköisestä purosta kuitenkin!

Omaisuuden kasvu

Kvartaalilla omaisuuteni kasvoi, muutos viime vuoden loppuun oli noin 7700 euroa. Säästöä palkasta tuli noin 3000 euron verran, loppu oli seurausta osakkeiden ja rahastojen noususta. Ostoja oli siis Sievi Capital, jota ostin heti tammikuun alussa hintaan 1,1e/kpl, Kreate, Orthex, Sitowise, sekä kuukausittaiset ostot Handelsbankenin Usa indeksirahastoon, ja Nordnetin Indexfond Sverige indeksirahastoon. Myyntejä oli Kreate, Orthex ja Nordea. 

31.3.2021

Silkkaa euforiaa?


No oikeasti seuraan kurssien kipuamista pilviin vähän mietteliäänä. Euforiasta ei voi puhua. 

Olen löytänyt kuvakaappauksen ilot, eli nappasin kaikista sijoituksistani kuvakaappaukset maaliskuun lopussa, ja kerkesin niitä vääntelemään excelissä vasta nyt. En kuitenkaan ottanut kuvakaappausta siitä, kuinka monta prosenttia sijoitukset ovat kivunneet vuoden alusta maaliskuun loppuun. Luulisin, että lukema olisi noin 10%, joka vastaisi ihan kelpo vuosituottoakin. 

Vaikea uskoa, että koko vuosi mentäisiin samaa vauhtia ylöspäin, jossain vaiheessa täytyy tulla joko käänne alaspäin, tai ainakin sahaavaa vaakatason liikettä. Edelleen yritykset antavat positiivisia ennusteita, joten minun ennustajan lahjoilla ei voi sanoa, milloin vauhti hiljenee.


Nakki ja sen kaverit odottaa hodarisämpylän väliin päätymistä.

torstai 22. huhtikuuta 2021

Sitowise, annista omistajaksi

Ihanteellinen sijoituskohde olisi mielestäni ennustettava, tasainen ja tylsä. Siksi vahvasti syklien mukaan elävä rakennusala ei ole vielä kiinnostanut sijoitusmielessä. Suhdanne herkkiin osakkeisiin sijoittaminen vaatii minulta selvästi enemmän ponnisteluja, vaikka syklisiä yrityksiä salkustani löytyykin. 

Mietin siis Sitowisen antiin osallistumista tarkemmin, kuin muihin anteihin osallistumista. Sitowise on konsulttitalo, se ei suoraan ole rakennusfirma, joten siltä voi odottaa tasaisempaa tuloksen tekoa, kuin rakennusfirmoilta. 

Palloteltuani ajatusta jonkin aikaa osallistuin antiin. Anti oli ylimerkattu, osakkeita tuli omistukseeni 117 kappaletta, hinta oli 8,2e/kpl. Rehellisyyden nimissä täytyy kertoa, että ajattelin laittaa muiden antien tavoin myös Sitowisen osakkeet suoraan myyntiin. 

Tämä oli kuitenkin ensimmäinen anti, josta minulle jäi käteen järkevän kokoinen määrä osakkeita, siksi en heti luopunut omistuksestani. Lukaisin yrityksen tietoja läpi jo päättäessäni osallistua antiin, mutta nyt kun osake on tullut ainakin hetkeksi aikaa osaksi salkkuani, pitäisikö siihen tutustua vielä tarkemmin?

Mitä Sitowise tekee?

Sitowisella on vahva kytkös rakennusalaan, sillä noin 44% sen liiketoiminnasta on liitetty Talo-liiketoiminta-alueen alle. Tämä alue sisältää rakennussuunnittelua, valvontaa, tutkimusta ja korjausrakentamista. 34% liiketoiminnasta kattaa Infra, joka sisältää liikennesuunnittelua, kaupunkikehitystä, sekä ympäristö- ja vesisuunnittelua. Ruotsi maantieteellisenä alueena kattaa 13% liiketoiminnasta ja pienimpänä on Digi (noin 9%), joka keskittyy rakentamisen ja liikkumisympäristön digitaalisiin ratkaisuihin. Työntekijöitä on Sitowisella on noin 1900. 

Suurimmat asiakkaat ovat julkiselta sektorilta. Jo päättyneitä projekteja on mm. Länsimetron uusien asemien akustiikan suunnittelu, lisäksi Sitowise on ollut mukana myös hienon Oodi-kirjaston luomisessa. Pikaraitiotiestä on ollut puhetta pääkaupunkiseudulla jo muutaman vuoden ajan, yritys onkin mukana myös suuressa Raide-Jokeriksi nimetyssä hankkeessa, johon liittyy mm. silta- ja tunnelisuunnittelua. Raide-Jokeri noudattaa osittain Jokeriksi nimettyä bussilinjaa, joka kulkee Espoosta Itäkeskukseen.  

Sitowisen numerot

Numeroiden kautta katsottuna Sitowise kuuluu kokonsa puolesta Helsingin pörssin keskikastiin. Liikevaihto on ollut 160 miljoonaa vuonna 2020. Kasvua vuodesta 2019 on ollut peräti 12%, osa kasvusta on ollut orgaanista,  mutta yritys on kasvanut myös yritysostoin. Ylivoimaisesti suurin osuus (86%) liikevaihdosta tulee Suomesta, loput tulee Ruotsista.  

Suurin omistaja on annin jälkeen Intera Partners -niminen pääomasijoitusyhtiö, joka omistaa noin 13% yrityksestä. Listalla on myös eläkevakuutusyhtiöt Ilmarinen ja Varma, sekä sijoitusrahastoja. Ilahduttavaa on, että listalle nousee Sitowisen perustajia, jotka ovat edelleen siis yhtiön omistajia osakkeiden kautta. 

Yrityksen kannattavuus on Inderesin raportin mukaan hyvä, oman pääoman tuotto on noin 20,9%. P/E on kohtalaisen korkea, eli 20. Ajureina yrityksellä on kaupungistuminen ja lisääntyvä korjausvelka. 

Suurin osa kuluista tuleekin henkilöstökuluista. Jos katsotaan yrityksen tuloslaskelmaa, Sitowise muistuttaa omista yrityksistäni aika paljon Digiaa ja vaikkapa Aallon Groupia. Näissä kaikissa henkilöstökulut on kuluina suurimmat, eikä liiketoiminta sido kovin paljoa pääomaa. 

Varsin ilahduttavaa on, että Sitowisen kautta pääsee kulman kautta käsiksi rakennusalaan ilman rakennusalan perinteisiä riskejä. Sitowiselle ei voi jäädä myymätöntä uutta asuntokantaa taseeseen, kuten oikeilla rakennusyrityksillä, eikä se ole niin suhdanneherkkä, kuin rakentaminen alana.  

Sitowisen vastuullisuus


Vastuullisuus on monelle sijoittajalle yksi sijoittamisperuste. Sitowisen sivuilla vastuullisuus onkin hyvin esillä, ja yritys laskee esim. hiilijalanjälkeä/työntekijä. 

Vuosikertomuksen perusteella vastuullisuuteen on panostettu, ja täytyy sanoa, että pyrkimys tasavertaiseen kohteluun näkyy myös esimerkiksi hallituksen kokoonpanossa. Seitsemästä hallituksen jäsenestä kolme on naisia ja neljä miehiä, lisäksi nuorin hallituksen jäsen on syntynyt 80-luvulla, joten hallituksen jäsenistöä koottaessa on luultavasti mietitty ainakin jonkin verran ikä- ja sukupuolijakaumaa. 

Myönnän olevani melko "pehmeä" sijoittaja, joka viehättyy numeroiden lisäksi kaikista pehmeistä arvoista. Siksi referensseissä mainitut Helsingin Mätäjoen kunnostamisessa mainitut uhanalaiset meritaimenet ja Keskolle tehty, erään K-ruokakaupan energiatehokkaampi sähkön käyttösuunnitelma uppoaa hyvin minuun. Vastuullisuus ei ole ainoa kriteeri sijoittamiselle, mutta selvää plussaa, kun mietin yrityksen omistamista myös jatkossa.

Omat mietteet Sitowisesta


Joskus vuosia, vuosia sitten olin Pöyryn yritysesittelyssä, ja Pöyry jäi mieleen myönteisesti. Pöyry oli silloin sijoituksena kalliihko, ja se yhdistyikin pian ruotsalaisen yrityksen kanssa ja hävisi Suomen pörssistä. Pöyryn liiketoiminta ei ollut täysin samanlaista, kuin Sitowisen, mutta yhtymäkohtiakin on, sillä molemmat olivat konsulttitaloja, joilla oli osaamista mm. infrasta. 

Sitowisen kautta olen päässyt mukaan isoista megatrendeistä kaupungistumiseen. Oma kohtaisena kokemuksena voin sanoa, että Sitowise oli mukana yhdessä taloyhtiömme remonteista rakennusvalvojan roolissa. (Remontti ei mennyt ihan putkeen, mutta siitä ei voi syyttää Sitowisea.) Ainakin pääkaupunkiseudulla korjausrakentamiselle on vahvasti tarvetta, joskin yksittäiset kerrostalojen remontit, kuten esimerkiksi tämä meidän talon remontti, tuo aika pikkumurusia Sitowisen kassaan. 

Vaikea sanoa, että kuinka yritys pystyy pitämään hyvää kasvuvauhtiaan, viime vuosina liikevaihdon kasvua on ollut peräti 12% vuodessa, kun ala Sitowisen omien sivujen mukaan kasvaa noin 4-5% vuodessa. Yrityksen pitäisi siis pystyä kasvamaan kaksinkerroin alan keskiarvoa nopeammin. 

Sitowise on tehnyt viime vuosina reippasta vauhtia yritysostoja, joten osa liikevaihdon kasvusta selittyy sillä. Toki yritysostoja jatkamalla kasvu on toteutettavissa, mutta kannattavuudenkin toivoisi säilyvän hyvänä. 

Tällä hetkellä osake on jo noussut 9,1e/kpl, joten se on noussut antihinnastaan jo mukavasti. Jään seuraamaan Sitowisen tarinaa. Osavuosikatsaus julkaistaan 19.5., joten ensimmäisiä tämän vuoden lukuja joudutaan odottamaan vielä kuukauden verran. 

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Maaliskuun 2021 tulot ja menot

Kuittikuukaudesta on tullut minulle keväinen perinne. Yhtä varmasti, kun maa kiertää aurinkoa, leskenlehdet ilmestyvät etelän puoleisille ojanpenkoille ja kaupungin kaduilla pölyää ärsyttävästi koko pitkän talven hiekoitushiekat, virkoaa minunkin syvyyksistäni pieni sisäinen kirjanpitäjä. 

Olen kirjannut jo aiempina vuosina perheemme kuukausittaisia kuluja ylös. Blogista löytyy vuosien 2018, 2019 ja 2020 kulukirjaukset täältä, täältä, täältä, täältä, täältä, ja täältä

Perheeseeni kuuluu lisäkseni puoliso ja kolme yhteistä lasta. Taloutemme ovat erilliset, eli molemmilla on omat tilit, lisäksi meillä on yhteistili. Meillä on omistusasunto, josta molemmilla on lainaa, lainat on erilliset. Omistusosuuteni asunnosta on  40% ja maksan 40% vastikkeesta. Tulot koostuvat tässä kuukaudessa palkasta ja puolikkaasta lapsilisästä. Meidän taloudessa kaikki yhteiset menot menevät puoliksi (ruoka, lasten menot ym). Myös lapsilisä menee tällä puoliksi, eli laitan sen yhteiselle tilille, josta maksamme yhteisiä kuluja. Eli esimerkiksi ruokaan viisihenkisellä perheellämme meni noin 830 euroa, josta oma osuuteni on puolet, eli 417 euroa.

Erotuksena edellisiin vuosiin en ole kirjannut osinkoja ollenkaan tuloksi. Muutin käytäntöä sen vuoksi, että olen aiempina vuosina kirjannut osingot nettona, eli verojen jälkeisen summan. Nyt, kun osa sijoituksista on arvo-osuustilillä ja osa osakesäästötilillä, osinkoja verotetaan eri lailla. Arvo-osuustilillä olevien osakkeiden osingot verotetaan heti, ja osakesäästötilillä olevien osakkeiden osingoista menee vero vasta, kun rahaa nostetaan osakesäästötililtä. Selvyyden vuoksi jätin osingot täysin kirjaamatta.

Tulot ja menot maaliskuu 2021

Tulot ovat olleet joskin tavanomaiset. Vaihdoin vuoden alusta provikka palkkaan, joten palkka määräytyy vähän eri tavalla, kuin ennen. Suuria muutoksia ei ole tullut, pientä korotusta kyllä entiseen. Suurimpana erona normaaliin kuukauteen on nuo S-ryhmän bonukset. Maaliskuussa tulee kotitaloutemme vakuutukset aina maksuun, joten paikkaamaan vakuutuksien noin 750 euron laskua kävin ammentamassa S-bonukset pois S-pankin tililtä. S-bonukset on kertyneet noin vuoden ajalta. Käytännössä tuo vakuutuslasku tuli kuitattua bonuksilla. 

Viime vuonna koronan säikäyttämänä laitoin asuntolainan lyhennyksen tauolle, ja se näkyy vielä maaliskuun 2021 kuluissa. Huhtikuussa 2021 alan jälleen lyhentämään asuntolainaa. Säästöprosentti on ollut korkea, koska kovin kalliita huvituksia en ole viime kuussa keksinyt, ja kaikki kodinkoneetkin ovat kunnossa. 

"Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä"

Töissä on ollut mielettömän kiireistä. Osittain oma vikani, sillä pääsen itse hallinnoimaan kalenteriani. Töissä on myös tapahtunut minusta riippumattomia muutoksia, jotka kaatuivat minun tontilleni. Oletin jostain syystä, että tästä keväästä tulisi viime kevään toisinto, korona sulkisi tehokkaammin myös työpaikkoja, ja vaikuttaisi ihmisten mielialoihin niin, että tulisi peruutuksia sovittuihin tapaamisiin. 

Pakkasin siis kalenterini helmi-maaliskuussa tiiviisti täyteen kaikkea tekemistä ja loppujen lopuksi olin aivan lirissä. Tein 45 tuntista viikkoa, joka oli ihan typerää ottaen huomioon pienen palkkani ja ylitöistä saadun minimaallisen kompensaation (kaupan alan Tes on erittäin nihkeä ylitöiden suhteen). Koska olen provikka palkalla, tulevina kuukausina pitäisi olla hyvien kauppojen ansiosta vähän isompi palkka, kun kaupat saatetaan loppuun. Provikka vaikuttaa silti yllättävän vähän, sillä pohjapalkan osuus on meillä niin suuri.  

No mitä tästä yli-inhimillisestä voimanponnistuksesta seurasi? Töissä sätkin paniikin omaisesti ihan täysillä, mutta huomasin kyllä, että 12 tunnin työpäivän viime tunnit eivät olleet enää kovin tuotteliaita. Yritin tehdä asiat mahdollisimman nopeasti, luovuudesta ei enää voinut puhua. Kotona sen sijaan virta oli täysin pois, ja makasin ihan rentona ameebana sohvalla. Nyt mahdollisesti jo vähän helpottaa, ja osaan ennakoida paremmin työn määrää.