maanantai 19. huhtikuuta 2021

Maaliskuun 2021 tulot ja menot

Kuittikuukaudesta on tullut minulle keväinen perinne. Yhtä varmasti, kun maa kiertää aurinkoa, leskenlehdet ilmestyvät etelän puoleisille ojanpenkoille ja kaupungin kaduilla pölyää ärsyttävästi koko pitkän talven hiekoitushiekat, virkoaa minunkin syvyyksistäni pieni sisäinen kirjanpitäjä. 

Olen kirjannut jo aiempina vuosina perheemme kuukausittaisia kuluja ylös. Blogista löytyy vuosien 2018, 2019 ja 2020 kulukirjaukset täältä, täältä, täältä, täältä, täältä, ja täältä

Perheeseeni kuuluu lisäkseni puoliso ja kolme yhteistä lasta. Taloutemme ovat erilliset, eli molemmilla on omat tilit, lisäksi meillä on yhteistili. Meillä on omistusasunto, josta molemmilla on lainaa, lainat on erilliset. Omistusosuuteni asunnosta on  40% ja maksan 40% vastikkeesta. Tulot koostuvat tässä kuukaudessa palkasta ja puolikkaasta lapsilisästä. Meidän taloudessa kaikki yhteiset menot menevät puoliksi (ruoka, lasten menot ym). Myös lapsilisä menee tällä puoliksi, eli laitan sen yhteiselle tilille, josta maksamme yhteisiä kuluja. Eli esimerkiksi ruokaan viisihenkisellä perheellämme meni noin 830 euroa, josta oma osuuteni on puolet, eli 417 euroa.

Erotuksena edellisiin vuosiin en ole kirjannut osinkoja ollenkaan tuloksi. Muutin käytäntöä sen vuoksi, että olen aiempina vuosina kirjannut osingot nettona, eli verojen jälkeisen summan. Nyt, kun osa sijoituksista on arvo-osuustilillä ja osa osakesäästötilillä, osinkoja verotetaan eri lailla. Arvo-osuustilillä olevien osakkeiden osingot verotetaan heti, ja osakesäästötilillä olevien osakkeiden osingoista menee vero vasta, kun rahaa nostetaan osakesäästötililtä. Selvyyden vuoksi jätin osingot täysin kirjaamatta.

Tulot ja menot maaliskuu 2021

Tulot ovat olleet joskin tavanomaiset. Vaihdoin vuoden alusta provikka palkkaan, joten palkka määräytyy vähän eri tavalla, kuin ennen. Suuria muutoksia ei ole tullut, pientä korotusta kyllä entiseen. Suurimpana erona normaaliin kuukauteen on nuo S-ryhmän bonukset. Maaliskuussa tulee kotitaloutemme vakuutukset aina maksuun, joten paikkaamaan vakuutuksien noin 750 euron laskua kävin ammentamassa S-bonukset pois S-pankin tililtä. S-bonukset on kertyneet noin vuoden ajalta. Käytännössä tuo vakuutuslasku tuli kuitattua bonuksilla. 

Viime vuonna koronan säikäyttämänä laitoin asuntolainan lyhennyksen tauolle, ja se näkyy vielä maaliskuun 2021 kuluissa. Huhtikuussa 2021 alan jälleen lyhentämään asuntolainaa. Säästöprosentti on ollut korkea, koska kovin kalliita huvituksia en ole viime kuussa keksinyt, ja kaikki kodinkoneetkin ovat kunnossa. 

"Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä"

Töissä on ollut mielettömän kiireistä. Osittain oma vikani, sillä pääsen itse hallinnoimaan kalenteriani. Töissä on myös tapahtunut minusta riippumattomia muutoksia, jotka kaatuivat minun tontilleni. Oletin jostain syystä, että tästä keväästä tulisi viime kevään toisinto, korona sulkisi tehokkaammin myös työpaikkoja, ja vaikuttaisi ihmisten mielialoihin niin, että tulisi peruutuksia sovittuihin tapaamisiin. 

Pakkasin siis kalenterini helmi-maaliskuussa tiiviisti täyteen kaikkea tekemistä ja loppujen lopuksi olin aivan lirissä. Tein 45 tuntista viikkoa, joka oli ihan typerää ottaen huomioon pienen palkkani ja ylitöistä saadun minimaallisen kompensaation (kaupan alan Tes on erittäin nihkeä ylitöiden suhteen). Koska olen provikka palkalla, tulevina kuukausina pitäisi olla hyvien kauppojen ansiosta vähän isompi palkka, kun kaupat saatetaan loppuun. Provikka vaikuttaa silti yllättävän vähän, sillä pohjapalkan osuus on meillä niin suuri.  

No mitä tästä yli-inhimillisestä voimanponnistuksesta seurasi? Töissä sätkin paniikin omaisesti ihan täysillä, mutta huomasin kyllä, että 12 tunnin työpäivän viime tunnit eivät olleet enää kovin tuotteliaita. Yritin tehdä asiat mahdollisimman nopeasti, luovuudesta ei enää voinut puhua. Kotona sen sijaan virta oli täysin pois, ja makasin ihan rentona ameebana sohvalla. Nyt mahdollisesti jo vähän helpottaa, ja osaan ennakoida paremmin työn määrää. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti