Tietoja minusta

Haaveilen elämästä Välimeren rannalla, mandariinipuun alla. Tällä hetkellä elän varsin hyvää arkea pääkaupunkiseudulla puiston laidalla. Työskentelen palvelualalla ja takana on liiketalouteen liittyviä opintoja. Viimeisimmän tutkintoni suoritin loppuun vuoden 2020 keväällä, jolloin valmistuin tradenomiksi. 

Perheeseeni kuuluu puoliso ja kolme yhteistä lasta. Säästän säännöllisesti palkastani, kuten olen tehnyt jo vuosien ajan. Aiemmin tein palkasta säästämilläni rahoilla ylimääräisiä lyhennyksiä asuntolainaani, nyt arjesta yli jäävä raha kulkeutuu sijoituksiin.

Uskon vakaasti ajatukseen elämän mittaisesta opiskelusta ja sijoittamisessa minua kiehtookin ajatus uuden oppimisesta, itsensä kehittämisestä ja taloudellisen turvan hakemisesta. Luen sijoituskirjoja siinä toivossa, että onnistun saamaan rahoilleni parempaa tuottoa. 

Ajatusten jäsentäminen kirjoittamalla tuntuu luontevalta ja ensisijainen tarkoitus blogilla on toimia päiväkirjana itselle. Toivottavasti blogistani on hyötyä myös muille! Asioiden pohdiskelun kautta sijoituspäätökset ovat ehkäpä mietitympiä ja parempia. Pitkän ajan tavoite on saavuttaa 100 000 euron sijoitusvarallisuus, jonka tuotoilla voisin jo tehdä pieniä irtiottoja töistä ja matkustaa vähäksi aikaa loikoilemaan vaikkapa sinne mandariinipuun alle :)

Kirjoituksiani ei tule ottaa osto- tai myyntisuosituksina.

Blogin kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita. Niitä saa lainata ei kaupallisiin tarkoituksiin. Jos lainaat kuviani, ilmoitathan lähteen.

Jos haluat ottaa yhteyttä: mandariinipuu at gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti