maanantai 13. elokuuta 2018

Mitä haluaisin lasteni oppivan rahasta?

Toistaiseksi meidän lapset ovat vielä pieniä, eikä minulla ole aavistustakaan, tuleeko heistä Hannu Hanhia, Roope Ankkoja, vai kenties Karhukoplan jäseniä. Itse olen aloittanut säästämisen vähän liiankin myöhään, mutta ehkä saan kasvatuksella leivottua lapsistani miljonäärejä? Riittääkö miljönäärin kasvatukseen, että lapsella on Nokian saappaat, vai pitääkö olla myös Nokian osakkeita? Eli riittääkö perustarpeiden tyydyttäminen, vai pitääkö säästää lapsen puolesta?

Nokia, Tretorn, Nokia
Olen kokenut lasteni talouskasvatuksen hankalaksi. Raha on muuttunut käteisestä muovisiksi korteiksi, joten raha käsitteenä on entistäkin abstraktimpaa. Houkutuksia sen sijaan on entistä enemmän, lainarahaa saa helposti heti 18 täytettyään, ja mainontaa on enemmän, kuin koskaan. Ongelmana olen kokenut mm. korkoa korolle -ilmiön selittämisen. Lapsen aikajänne on lyhyt, ja ilmiö, joka alkaa tuottaa rahaa vasta vuosien päästä häviää 6-0 karkkipussille.

Apuja talouskasvatukseenkin löytyy. Nina Nordlund on kirjoittanut erinomaisen Lapset ja raha -kirjan, joka on opas vanhemmille lapsen talouskasvatuksesta. Laitoin kirjan kirjastosta varaukseen jo yli puoli vuotta sitten, ja viimein pääsin sitä lukemaan! Osa alla olevista ajatuksista löytyy myös kirjasta, osan olen kerännyt itse kokemuksen kautta.


Mitä haluaisin lasteni oppivan rahasta?

-Pikavipit on suoraan Saatanasta (tätä pitää ehkä muotoilla nätimmin, kun avaan asiaa lapsille...). Lainan ottamista muutenkin kannattaa välttää, jollei kyse ole sellaisesta lainasta, joka lisää varallisuutta (kuten asuntolaina).

-Korkoa korolle -ilmiö kannustaa pitkäjänteiseen säästämiseen, mutta toimii myös toisinpäin. Korkoa korolle ilmiön takia säästäminen ja sijoittaminen kannattaa aloittaa jo nuorena.

-Rahalla on vaihtoehtoiskustannus, eli koska rahaa on rajallinen määrä, sitä ei riitä kaikkiin mielihaluihin.

-Pitää osata erottaa toisistaan halut ja tarpeet. Kaikkia halujaan ei voi koskaan tyydyttää.

-Asenne rahaan ja töissä käyntiin pitäisi olla myönteinen. Useimmat yhteiskunnan tarjoamat tuet on tarkoitettu väliaikaisiksi, joten raha pitää ansaita jollain tavoin itse.

-Raha itsessään ei ole hyvä eikä paha. Olen huomannut, että jopa koulutettujen ihmisten suhde rahaan ja rikkauteen saattaa olla vääristynyt, eli jännästi ajatellaan, että sijoituksien omistaminen on pahasta ja rikkaat ovat ansainneet rahansa köyhien selkänahasta.

-Perusteet sijoittamisesta. Lisäksi inflaatio, budjetointi, verotus.

-Haluaisin opetttaa myös kansantalouden perusteita siltä kannalta, että miten valtio toimii ja miten rahavirrat virtaavat valtion sisällä.

-Put your money where your mouth is. Eli kuluta, säästä, sijoita ja harrasta hyväntekeväisyyttä omien arvojesi mukaisesti.

-Rahasta pitää osata myös nauttia.

Käytännön toimia

Huomasin itsekin, että tuota opetettavaa materiaalia olisi paljon... toistaiseksi ollaan aloitettu häntäpäästä, eli tuosta "rahasta pitää osata nauttia". Nina Nordlundin kirjassa olikin hyviä vinkkejä siihen, miten raha-asioita voi opettaa impulsiivisille pikku ihmisille. 

-Viikkoraha. Tämä ei ole vielä käytössä meillä, eikä nopean kyselyni mukaan myöskään tuttavaperheillä. Viikkoraha kuitenkin opettaisi itsenäisiin päätöksiin rahan kanssa ja Nina Nordlundin kirjassa korostetaan vahvasti viikkorahan merkitystä.

-Rahasta ja töissä käynnistä puhuminen. On tärkeää, että rahasta ja töissä käynnistä puhutaan aikuisten kesken niin, että lapsetkin ovat kuulolla. Lapset voisi ottaa muutaman vuoden päästä mukaan myös pienten asioiden päätöksentekoon heille sopivalla tasolla.

-Vanhempien pitäisi puhua rahasta positiiviseen sävyyn. Tähän liittyy Taloussanomien artikkeli, jossa oli kerrottu, miten rikkaat kertovat lapsilleen rahasta.

-Korkoa korolle -ilmiön opettaminen. Meillä säästetään lapsille säännöllisesti, myöhemmin on tarkoitus avata säästämisen tematiikkaa, eli esimerkiksi juuri pörssin toimintaa ja korkoa korolle ilmiötä, lapsen omien säästöjen kautta.

-(Kerska)kuluttamisen kyseenalaistaminen. Säästäminen on huomattavasti helpompaa, jos kuluttaa vähemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti