sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Pörssiaamu Helsingissä

Yleensä kiroilen omia epäsäännöllisiä työaikojani, mutta on niistä jotain hyötyäkin! Moni aamuvirkku ja tiedonnälkäinen sijoittaja sai siis torstai aamuna 1.11. klo 8.00 sekä aamupalaa, että katsauksen sijoittamisen maailmaan. Jo pelkästään hieno ja arvokas Pörssitalo on näkemisen arvoinen kaikkine yksityiskohtineen ja upea paikka sijoitustapahtumalle.

Pörssitalo
Tapahtuman yhtiöistä sekä Tokmanni, että Marimekko oli jo ennestään tuttuja, sillä näiden yhtiöiden osakkeita on jo salkussa. Pöyry sen sijaan on minulle oudompi firma. Yritys esittelyiden lisäksi ohjelmassa oli Sari Lounasmeren alkupuheenvuoro ja Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäen markkinakatsaus.

Täällä portaatkin kukkii


Tokmanni, Pöyry ja Marimekko

Tapahtuman yritykset olivat mielenkiintoisen erilaisia, Tokmanni on halpakauppa, Pöyry konsulttifirma ja Marimekko muoti- ja bränditalo. Sijoittajaa kiinnostaa tietenkin pörssikurssien käyttäytyminen. Marimekko on vuodessa tuplannut pörssikurssinsa, Pöyryllä on lyhyessä ajassa tullut noin 50% lisää pörssikurssiin ja Tokmannin kurssi sen sijaan on suunnilleen vuoden takaisessa tasossa. 

Minusta hieman yllättävää on Tokmannin kurssin pysyminen paikallaan, sillä numeroilla mitaten (liikevaihto parantunut noin 6%, myös liikevoitto sekä osakekohtainen tulos kasvaneet) yritys näyttää huikeasti paremmalta, kuin viime vuonna. Uhkana Tokmannin liiketoiminnalle talousjohtaja Markku Pirskanen pitää verkkokauppaa, joka kuristaa kivijalkakauppojen tulosta. Tulevaisuudessa yritys pyrkii parantamaan kannattavuutta 10% tasolle ja lisäämään omien tuotemerkkien osuutta asiakkaiden ostoskoreissa. Omien tuotemerkkien lisäys myynnistä parantaisi suoraan kateprosenttia. 

Pöyryn talousjohtaja Juuso Pajunen piti varsin hyvän esityksen megatrendeistä ja niiden vaikutuksesta Pöyryn liiketoimintaan. Megatrendeistä hyötyy toki moni muukin yritys, ei vaan Pöyry. Itselleni oli Pöyrystä muodostunut kuva selkeästi rakentamiseen liittyvänä yrityksenä, joten ihan mielenkiinnolla seurasin esitystä. Pöyryn liiketoiminnan uhat sen sijaan liittyvät syklisyyteen. Kun markkinoilla on epävarmuutta, investointeja karsitaan, mikä vaikuttaa suoraan Pöyryn tulokseen. 

Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko tuli tilaisuuteen suoraan kolmannen kvartaalin lukujen julkistamistilaisuudesta. Liikevaihdossa on 10% kasvu viime vuoteen verrattuna, puolet liikevaihdosta tulee Suomesta ja puolet ulkomailta. Marimekon tuloksia katsoessa pohdin aina otsa kurtussa Suomen markkinan osuutta liikevaihdossa. Suomi on pieni markkina-alue, ja jossain vaiheessa Unikot kukkivat jo kaikkialla ja  trendit kääntyvät muihin kukkasiin. Vaaleanpunaisissa unelmissani näkisin mielelläni isomman osuuden myynnistä tulevan ulkomailta. Alahuhta-Kaskolla oli tällä kertaa hyviä uutisia osinkosijoittajille. Marimekon hallitus esittää ensi keväänä lisäosingon 1,25e/osake maksamista osakkeenomistajille. Marimekon osake lähtikin hyvien uutisten siivittäminä reippaaseen nousuun.

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki otti esityksessään kantaa mm. pörssikurssien laskuun. Hänen mielestään kyseessä on enemmänkin korjausliike, eikä hän usko vielä taantuman alkuun. Maailmantalouden kasvu on hidastumassa, mutta rattaat pyörivät silti edelleen. Ennusteen mukaan Euriborit pysyvät alhaalla 2019 loppupuolelle asti. Työllisyys on tällä hetkellä Suomessa lähellä hallituksen tavoitetta, eli 72%. Suomen talouden kannalta kestävä työllisyysaste olisi noin 75%. Palkat ovat lähteneet nousuun inflaatiota nopeammin. Kuluttajilla on siis tällä hetkellä rahaa enemmän käytössään.

Vastuullista sijoittamista vai viherpesua?

Mitä jäi päällimmäisenä mieleen tapahtumasta? Kaikkien yritysten luvut olivat parantuneet viime vuodesta. Yllättävää mielestäni oli, että sijoittamisen vastuullisuutta korostettiin sekä yritysten omissa esityksissä, mutta myös yleisön kysymyksissä. Tokmanni mainitsi olevansa "halpa ja vastuullinen" ja tekevänsä yhteistyötä kaukomaiden tehtaiden olojen tarkkailussa kansainvälisten yhteisöjen kanssa, Pöyryn talousjohtaja sen sijaan mainitsi Pöyryn olevan hyvä sijoituskohde, jos uskoo ilmastonmuutoksen pysäyttämisen ratkaisun olevan metsässä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti