tiistai 8. joulukuuta 2020

Thunderful Groupin erikoinen listautuminen

Listautumisanti saa vipinää sijoittajiin. Tilastollisesti uusi osake nousee ensimmäisenä pörssipäivänä useita prosentteja, joskus jopa useita kymmeniä prosentteja. Jännä ilmiö on, että seuraavien vuosien ajan tuore osake kuitenkin kehittyy muita verrokki osakkeita huonommin. 

Yksi seuraamani anti on ollut Rovion listautuminan. Pelifirma Rovio listautui kovan hypetyksen saattelemana syyskuussa 2017. Yritys oli hyötynyt hittipelin Angry Birdsin suosiosta, mutta uusia yhtä suosittuja pelejä se ei ollut tehnyt. Osakkeen hinnaksi määräytyi annissa 11,50 euroa. Pian sen jälkeen tuli muistaaksen negatiivinen tulosvaroitus, yrityksen osake syöksyi vuoden 2018 helmikuussa 9,5 euron tasosta vähän päälle neljän euron tasolle. Viimeiset vuodet se on pyörinyt 4-6 euron tuntumassa. Antiin osallistunut sijoittaja, joka on sitkeästi odottanut Angry Birdsin uutta tulemista myymättä tai ostamatta osaketta lisää, on varmasti pettynyt sijoitukseensa.  

Olen aiemmin seurannut listautumisanteja vain sivusta. Monella sijoittajalla on listautumisissa nopea strategia: osake myydään pois heti ensimmäisenä kauppapäivänä ja etsitään nopeita voittoja. Koska olen ollut hirveän varovainen myymään sijoituksiani, olen katsonut parhaaksi pysyä listautumisista sivussa. Listautumisiin liittyy myös paljon epävarmuutta: jos osake ylimerkitään, kaikkia merkattuja osakkeita ei saa omakseen, ja hinnankin ilmoitetaan monesti liikkuvan jonkin hintahaarukan sisällä. Et siis oikein tiedä, että kuinka monta osaketta olet ostamassa ja kuinka paljon rahaa niihin pitäisi olla varattuna. 

Mutta sitten ajatus pikavoiton mahdollisuudesta sai minutkin valtaansa.

lähde: thunderfulgroup.com

Thunderful Group


Thunderful Group listautui Tukholman pörssiin, ensimmäinen kauppapäivä oli maanantai 7.12. Täytyy myöntää, että kasasin tiedot eri sijoituskeskusteluista netistä ja yrityksen nettisivuilta, en jaksanut kahlata läpi yrityksen omaa antimateriaalia. Thunderful Group on pelifirma, jonka liiketoiminta koostuu omien pelien kehittämisestä ja Nintendon jakelijana toimimisesta Ruotsissa ja Pohjoismaissa. Yritys ei jaa osinkoa, vaan Nintendon jakelijana toimiminen takaa vakaan kassavirran, jota käytetään omien pelien kehittämiseen. 

Yritys on voitollinen, ja liikevaihto on ollut ainakin vuodesta 2017 lähtien kasvava. Nopeasti katsottuna noin 90% liikevaihdosta tulee Nintendon jakelutoiminnasta ja loput omista peleistä. Vuoden 2019 P/E taisi olla 50 kruunun osakehinnalla alle 20, joten kohtuullisen hintainen osake. 

Merkkasin alunperin 600 osaketta hintaan 50 kruunua/kappale. Euroina merkattu osakemäärä vastasi siis suunnilleen 3000 euron ostosta. En ollut vielä etukäteen päättänyt, pitäisinkö vai myisinkö osakkeen heti pois, sillä halusin nähdä, mitä maanantaina tapahtuisi. Thunderful Group alkoi nimittäin ihan aidosti kiinnostaa myös sijoituskohteena. 

Peliala on kasvava, ja korona-ajan kotoilu on voinut vaikuttaa nostavasti sekä pelilaitteiden, että ohjelmien myyntiin tänä vuonna. Vaikeutena alalla on kova kilpailu, pelejä kehitetään tuhansittain, vain osa niistä päätyy julkaistavaksi, ja vain pieni osa julkaistavista peleistä menestyy kaupallisesti. 

Sijoittajan kannalta pelifirma on vähintäänkin hankala sijoituskohde (kuten Rovion osakkeen hintakehityksestä voi päätellä). Thunderfulilla Nintendon jakelijana toimiminen tuo kuitenkin vakaata kassavirtaa, joten vaikka kunnianhimo yrityksellä (mielipiteeni mukaan) kohdistuu pelikehittämiseen, tulee jakelusta kuitenkin tällä hetkellä yrityksen voitot.  

Ylimerkattu anti


Thunderful Groupin osake ylimerkattiin ja monet jäivät kokonaan vaille osakkeita. Ilmeisesti osakkeensaajat arvottiin, ja me onnekkaat saimme vain 50 kappaleen erän osakkeita. 50 kappaletta on niin pieni omistus, että minäkin päätin myydä omani pois. Osakkeen hinta oli pompannut heti aamulla antihintaa paljon korkeammalle, ja kävi korkeimmillaan 92 kruunussa.  

Thunderful Groupin osakkeella käytiin maanantaina kauppaa kiivaasti. Osakevälittäjän tiedoista näki, että myynnissä olevat kappalemäärät oli pieniä, eli uudet omistajat pyrkivät myymään pois pienet omistuksensa. 

Kuka annista jäi sitten voitolle? Thunderful Group keräsi hyvin lisää pääomaa, joten selvä voittaja oli siis ainakin Thunderful. Osaketta kohtaan oli kuitenkin niin paljon innostusta, että osakkeen antihinta olisi kannattanut mielestäni suoraan nostaa korkeammalle, kuin 50 kruunuun. Jos osakkeen antihinta olisi ollut korkeampi, kiinnostuneita ostajia olisi saattanut olla vähemmän, mutta halukkaiden omistajien osakepotti olisi ollut suurempi. 

Voittajia olivat myös osakkeen välittäjät. Antimateriaalissa ilmoitettiin selkeästi, että Thunderful Groupilla on määräysvalta päättää, miten osakkeet jaetaan, joten välittäjät eivät millään voineet vaikuttaa siihen. Jaettu osakepotti oli kuitenkin niin mitättömän pieni, että en ainakaan itse kokenut mitään houkutusta jäädä osakkeen omistajaksi. Toisaalta taas ainakin maanantaina ostajia riitti, kun hinta nousi niin rivakasti koilliseen, eli moni halusi kasvattaa osakeomistustaan heti tuoreeltaan. Kaikesta tästä kaupankäynnistä hyötyivät osakkeen välittäjät. 

Voittajia olivat myös piensijoittajat. Välityspalkkio tästä seikkailusta oli prosentuaalisesti minulle hurjan korkea, eli välittäjä vei voitoista 17 euroa, mutta jäi minullekin vaivanpalkkaa. Maksoin osakkeista 250 euroa, myydessä sain niistä noin 378 euroa. Myydessä osakkeen hinta oli 75,71 kruunua, joten nopeasti laskettuna voittoprosentti (ennen välityspalkkiota) oli noin 50%. Voittoa jäi välityspalkkion jälkeen vielä 110 euroa, joten pienellä ajallisella panostuksella sain kuitenkin myös pienen voiton. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti