sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Miten kävi vuoden 2020 tavoitteiden?

Asetin itselleni viime vuodelle viisi tavoitetta. Tavoitteet olivat hyvin yksinkertaisia, mutta miten onnistuin itselleni asettamissa tavoitteissa? 

Nolla

Ensimmäinen tavoite oli pitää kirjaston sakkosaldo puhtaana nollana. Tämä osoittautui ylivoimaisen vaikeaksi tehtäväksi, mutta sakkoa kertyi kuitenkin vain 4,80 euroa. Huomattava parannus niihin vuosiin, jolloin olen maksanut sakkoja useita kymmeniä euroja! 

Joku saattaa ajatella, että vietin ovelasti vuoden 2020 lainaamatta kirjoja ollenkaan. Mutta ei, olen edelleen kirjaston suurkuluttaja. Lainamäärä oli luultavasti viime vuonna 100-150 kirjan paikkeilla. Osa kirjoista on lasten kirjoja, joita olen vain lainannut omalla kortillani. Suurta määrää selittää osittain myös sarjakuvat, jotka ovat nopealukuisia. 

Olen myös toivottaman epälooginen ja epäjärjestelmällinen lukija, samaan aikaan saattaa olla viisikin aloitettua kirjaa, loppuun asti en välttämättä kaikkia lue, vaan tylsimmät hylkään muutaman luvun jälkeen. Nollan euron sakkotavoite ei toteutunut, mutta hyvin meni silti!

Kymmenen


Toinen tavoite oli kymmenen työpaikan hakeminen. Tämäkään tavoite ei toteutunut, vaikka kieltämättä oli sieltä helpoimmasta päästä. Olisin voinut hakea muutamankin kaupungin kaupunginjohtajaksi, hommaan, johon minulla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä ja kuitata samalla tavoitteen suoritetuksi. 

Hain laskujeni mukaan kahdeksaa työpaikkaa. Kaikkiin olin koulutukseltani ja taustaltani kelpoinen, mutta en päässyt missään näistä edes haastatteluun. Ne muutamat, joista edes tuli kohtelias vastaus, kertoivat melko karusti, että hakijoita oli näihin paikkoihin paljon. Jos hakijoita ihan entry level paikkoihin on 70, hukkuu minun hakemukseni helposti massaan. Kaikki hakemuksistani ei ollut perustason työpaikkoihin, mutta en vaan onnistunut tänä vuonna loistamaan työnhaussa. 

Sata


Sata liikuntasuoritusta vuoden aikana. Tämä oli siis tavoitteeni. Ja tämä tavoite osui maaliin!

Liikunta harjoitteluni oli sangen intervallimaista. Helmikuussa ja maaliskuussa en tehnyt oikein mitään. Juhannuksena olin pahasti jäljessä tavoitetta, sillä tehtynä oli vasta noin 35/100, ja viimeisen neljän kuukauden aikana kirin tiukasti viimeiset kerrat kasaan. Pääsin lukuun 104. En ole koskaan tykännyt liikunnasta, joten olen 104 on minulle paljon. 

Määrittelin tavoitteen niin, että liikuntakerran tulisi kestää vähäntään puoli tuntia, olla oikeasti rasittavaa liikuntaa, ja liikuntakertoja voi kerätä vain yhden päivässä. Eniten taisi tulla lenkkeiltyä ja lenkit kestivät yleensä tunnin tai ylikin. 

Hienointa oli, kun huomasin, että olen oikeasti edistynyt! Alkuvuodesta olin kuolemaisillani hapen puutteeseen jo parin minuutin juoksemisen jälkeen, nyt pystyn jo juoksemaan pidempiä aikoja kerrallaan ja vaihtamaan samalla lenkkikaverin kanssa kuulumisia. 

Sata liikuntakertaa on silti roimasti alle kansallisten liikuntasuositusten, joten parannettavaa löytyy. Lisään pitäisi heittää vielä ainakin 50 lihaskuntoa parantavaa liikuntakertaa. Eli kun en tarkemmin määritellyt, mitä liikuntakertojen pitäisi pitää sisällään, välttelin taitavasti lihaskuntoliikkeitä, varsinkin vatsalihasliikkeitä ja lankuttamisia, joita inhoan eniten. Toisaalta olen ihan äärettömän onnellinen tämän tavoitteen saavuttamisesta, enkä jaksa ruoskia itsäni pikkuseikoista.

Tuhat


Tuhat luettua sijoitus- tai talousaiheista kirjansivua. Tämä tavoite meni kirkkaasti yli, vaikka en sivuja laskenutkaan! Luetut kirjat näkyy blogissani omalla välilehdellään. 

Vuoden mittaan tuli siis luettua useita kirjoja, esiin nouseva paras kolmikko oli Benjamin Grahamin klassikko The Intelligent Investor, Henri Elon hyvin kirjoitettu sijoitusaiheinen teos Löydä helmet, vältä kuplat, sekä Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan kirja Huipputuloiset, johon oli haastateltu Suomen rikkaimpaan promilleen kuuluvia ihmisiä. 

Hyvien tietokirjojen ominaisuus on mielestäni se, että ne joko avaavat ajatuksia uusille urille, tai niissä on joku yllättävä yksittäinen oivallus, joka aiheuttaa välittömän vau-elämyksen. Ja toki niiden pitää olla sujuvasti kirjoitettuja. Kaikki näistä kolmesta täyttivät kriteerit. 

Minulla on tapana lukea kirjoja uudelleen vuosien päästä, joten ainakin Benjamin Grahamin massiivinen The Intelligent Investor tulee uudelleen lukuun jossain vaiheessa, niin täynnä silkkaa asiaa koko kirja oli.  


Kymmenentuhatta


Viimeinen tavoite oli kasvattaa sijoitusvarallisuutta edellisestä vuodesta vähintään kymmenellä tuhannella eurolla ja tämäkin tavoite tuli saavutettua! Mutta kuinka paljon varallisuuteni kasvoi? Tarkempiin lukuihin palaan seuraavassa postauksessa. 


Vuoden 2021 tavoitteet?


Vuodelle 2021 en aseta numeraalisia tavoitteita. Tavoitteet liittyvät uneen, herkutteluun ja kännykkä addiktion hallitsemiseen. Näitäkin pystyisi toki kääntämään numeraalisiksi tavoitteiksi ("8 tuntia unta joka yö"), mutta koska ne ei millään tavalla hipaisekaan blogin aihetta, jätän tavoitteet kokonaan blogin ulkopuolelle. 

Nuo vuoden 2020 tavoitteet yritän kuitenkin pitää matkassa myös vuonna 2021, joten vuoden 2020 viisi tavoitetta ovat edellen ajankohtaisia. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti