keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Sijoitusvuosi 2022

Sijoittaminen oli pitkään kivaa ja helppoa. Miten väärässä olinkaan, sillä sitten saapui vuosi 2022. Nousukaudella omat sijoitukseni rullasivat helposti ja pehmeästi, jokainen osakepoiminta tuntui osuvan hyvään osakkeeseen. Vuonna 2022 kaikki oli toisin. 

Ollaan jo päästy hyvän matkaa vuoden 2023 puolelle, kertaan vielä lukuja vuodelta 2022. Salkkuni koki rökäletappion indeksille ja vuosi oli omassa sijoitushistoriassani ehdottomasti huonoin. 

Viagraa osakekursseille?

Venäjän hyökkäyssota, korkojen nousu ja inflaatio povasivat jo alkuvuodesta huonoa sijoitusvuotta. Ja sellainen siitä tulikin. Vuosi oli volatiili ja loppujen lopuksi OMXHGI, eli Helsingin osingot huomioon ottava indeksi ei laskenut kovin paljoa vuodessa, mutta oma salkkuni lasketteli ihan omilla mustalla merkityillä rinteillään. Vuonna 2022 sijoittamisessa oli muutenkin vaikeuskerrointa enemmän, kuin aiempina vuosina. 

Omassa salkussani Harvia, Marimekko ja Tokmanni olivat koronavoittajia, nämä vuoden 2021 voittajaosakkeet kääntyivät vuonna 2022 jyrkkään laskuun. Onneksi salkussani oli myös nousseita osakkeita. Orion ja Sampo olivat salkkuni harvoja nousijoita. 

Olen hyvin tunteellinen sijoittaja, joten salkkuni saamat kolhut pistivät mielen matalaksi. Seurasinkin sijoitusmaailmaa vuonna 2022 paljon vähemmän, kuin aiempina vuosina. Buy and Hold -sijoittajalle viime vuosi oli siis surkea, näin oli ainakin samoilla osakkeilla, joilla itse olin liikkeellä.

Mitä toivoisin vuodelta 2023? Varmaankin itselleni Valiumia ja osakekursseille Viagraa. Siniset pillerit tuskin kuitenkaan piristävät osakekursseja uuteen nousuun niin kauan, kuin kolminaisuus korkea inflaatio, sota ja korkeat korot hallitsevat talousuutisia. 

Salkun kehityksessä oli hyvää

Säästöprosentti ja passiivinen tulo osinkojen muodossa. 

Viime vuonna palkkatuloa tuli bruttona noin 40 300 euroa. Pääsin siis hieman yli 40 000 euron, suurin vuosipalkka, jota olen koskaan tienannut. Hurraa huutoihin ei silti ole syytä, sillä kuukausipalkka ei kuitenkaan ollut sen suurempi, kuin vuonna 2021. 

Jännä yhtälö, joten miten tämä on mahdollista? Vaihdoin työpaikkaa alkuvuodesta ja sain viime vuonna yhden ylimääräisen kuukauden palkan. Entinen työpaikkani maksoi palkan aina pari viikkoa myöhässä, joten tammikuussa 2022 sain sekä joulukuun 2021, että tammikuun 2022 palkan. Lisäksi loppupalkassa oli mukana lomarahoja. 

Nettona ansiotulo oli  29585 euroa. Suurin osa meni kulutukseen, säästöön jäi noin 13 000 euroa, eli säästöprosentti olisi noin 44 %. Säästöprosentti kuulostaa järkyttävän suurelta, mutta on kaiketi oikea, sillä pelkästään Harvian osakkeita olen ostellut noin 8610 eurolla. Kurssilaskun jälkeen enää noin puolet Harviaan laittamistani rahoista on tallella. Sijoittaminen on osoittautunut kalliiksi harrastukseksi. 

Salkkuni tuottaa jo jonkin verran osinkoja. Samahan se on, että tuleeko tuotto nousevina kursseina, vai osinkoina, mutta osingot on vaan helpompi mieltää passiiviseksi tuloksi. Viime vuosi oli muutenkin osinkoja ajatellen poikkeus, sillä muutama yritys maksoi koronapäätösten takia viime vuonna osinkoja sekä vuoden 2020, että vuoden 2021 tuloksesta. Osinkoja sain sekä osakesäästötilille, että arvo-osuustilille bruttona noin 3100 euroa. 

Salkun kehityksessä oli huonoa


Salkun tuotto ja väärät yhtiövalinnat. 

Kierto salkussani on aina pientä, mutta kun olin vuonna 2021 ladannut täyteen kotoiluosakkeita, samat osakkeet kokivat musertavan vaikeita hetkiä vuonna 2022. Alla graafi omistusteni jakautumisesta blogin olemassa olon ajan, eli vuosilta 2017-2022. Korkeimmillaan omaisuuteni on ollut vuoden 2021 lopussa. 

Varojen allokaatio 2017-2022

Alla oleva Nornetista napattu käppyrä tiivistää hyvin koko vuoden tappiolukemat. Tein sijoittajana reippaasti miinusta, vuoden aikana salkusta hävisi euroina 18 736. Prosentteina tappio oli noin 26%. Nordnetin lisäksi minulla on Osuuspankissa pari rahastoa, siellä suuntaus oli aika samanlainen. 

Nordnetin käppyrät vuonna 2022


Vuonna 2022 olin parempi säästäjä, kuin sijoittaja


Vielä vuosi sitten tuotto kattoi jo aika ison osuuden varallisuudesta. Nyt tuottoa on sulanut reilusti pois, ja vuonna 2022 olin parempi säästäjä, kuin sijoittaja. Yksi huono vuosi tuhosi rutkasti tuottoa salkustani, kiriminen samoihin tuottolukemiin on pitkällinen prosessi. 

Tarkastelin lukuja ja onneksi kokonaisuus oli yhä plussalla, eli sijoitusten loppusumma on edelleen korkeampi, kuin sijoitettu pääoma. Vuosien varrella säästetty summa on noin 64 000, omaisuus vuoden 2022 lopussa 74 000 ja tuotto noin 10 000.  

Tuotto ja oma pääoma




2 kommenttia:

  1. Huh, ollut kyllä hurja vuosi. Nyt testataan miten pysyy pää kylmänä, kun pitkän aikavälin sijoittaja kuulostat sinäkin olevan. Mutta toivotaan että ne osakkeet, jotka nyt kyykkää, nousevat yhtä hyvin ylös sitten kun ajat paranee.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Sijoittaminen on pitkäjänteistä puuhaa, unohtuu vaan noususuhdanteessa aina se kääntöpuoli, eli tappiolliset vuodet. Täytyy toivoa, että alkanut vuosi on yleisesti ottaen (sota, taantumapelot, inflaatio, korot) rauhallisempi ja myös sijoittajille vähän helpompi :)

    VastaaPoista